Perusopetusohjelma

Oppivelvollisuuden on katettava toisen asteen tutkinto

Liian lyhyt pohjakoulutus ei enää nykyajan työmarkkinoilla riitä ja toista astetta käymättömien työllistyminen on äärimmäisen heikkoa. Ilman töitä nuori syrjäytyy helposti. Itsenäisen elämän aloittamisen edellytykset ovat heikot. Kadotamme inhimillistä osaamista kiihtyvällä tahdilla, jos emme pidä huolta koulutuspolkuaan etsivistä nuorista.

Nykyisen peruskoulun ja toisen asteen välinen nivelvaihe on äärimmäisen ongelmallinen. Valtava joukko nuoria katoaa johonkin peruskoulun päättymisen jälkeen. Nuoren itsensä tai hänen vanhempiensa syyllistäminen nivelvaiheen ongelmista on lyhytnäköistä. Koulutuspolitiikka on yhteiskuntapolitiikkaa. Syrjäytynyt nuori maksaa valtavia rahasummia itselleen, mutta taloudelliset kustannukset voimme sietää. Inhimillistä kärsimystä sen sijaan emme voi hyväksyä koskaan.

Ei ole järkevää rakentaa luonnottomia katkoksia sujuvaan koulutuspolkuun eikä kaukonäköistä kohdella 16-vuotiasta kuin aikuista, sillä hänellä ei ole aikuisen elämänhallinnan työvälineitä käytössään. Oppivelvollisuuden laajentaminen koskemaan toisen asteen koulutusta tarkoittaa samalla sitä, että yhteiskunta sitoutuu tarjoamaan jokaiselle nuorelle koulutuspaikan sekä siihen liittyvät tukipalvelut, erityisesti oppilaanohjauksen. Voikin paljastua, että oppivelvollisuuden laajentamista vastustavat ovat oikeastaan huolissaan lisääntyvistä kustannuksista ja siitä, että koulutusjärjestelmää laajennetaan kattamaan nykyään syrjäytyvät. Toivottavasti näin ei ole.

Me näemme sellaisen tulevaisuuden, jossa kukaan ei syrjäydy ainakaan hallinnollisten päätösten takia. Meidän ei tarvitse etsiä syrjäytyneitä nuoria, joiden luonteva yhteys kouluun on katkennut. Pidämme jokaisen mukana.

Vaatimukset

Oppivelvollisuuden on katettava toisen asteen tutkinto. Jokaiselle nuorelle turvataan koulutuspaikka toisen asteen päättymiseen saakka. Yhteiskunnalle tämä tarkoittaa uusia kustannuksia koulutuspuolelle, joihin on oltava valmis. Syrjäytymisen vähentäminen, inhimillisen kärsimyksen torjunta ja nuorten koulutustason nousu ovat sen arvoisia.

Järjestelmän palvelemisesta yksilön kehittymiseen – kaikille opiskelijoille yhteinen toinen aste

Suomeen rakennetaan yhtenäinen toisen asteen oppilaitos. Emme tarvitse erottelua akateemiseen, laajoja yleisiä valmiuksia tarjoavaan lukiolaitokseen ja ammatillisen koulutuksen välille. Kansalaisilla on oltava mahdollisuus hankkia itselleen laaja osaamispääoma ja potentiaali menestyä työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa.

Eriytynyt järjestelmä ei kasvata nuorta kohti omien mahdollisuuksiensa toteuttamista vaan vastaukseksi järjestelmän tarpeisiin, järjestelmän kuvaksi. Demarinuoret eivät halua, että koulutusvalintojen perusteella laaditaan tyypittelyjä ihmisten ominaisuuksista, kyvyistä ja mielenkiinnon kohteista. Toisen asteen koulutuspolun valinnan ja inhimillisen kapasiteetin yhteydestä vedettävät johtopäätökset luovat eripuraa ja eriseuraisuutta nuorisomme keskuuteen. Tämän tulee loppua. Koulutuksen tulee tukea nuorta omien mahdollisuuksiensa ja itsensä toteuttamisessa.

Yhtenäisellä toisella asteella suoritetaan joko yleissivistävä tutkinto, joku ammatillinen tutkinto tai näiden yhdistelmätutkinto. Tutkinto on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella tai työpajatoiminnassa. Valinnanvapaus, henkilökohtaisten tavoitteiden tukeminen sekä kansainvälisen toimintaympäristön muutokseen varautuva kokonaisvaltainen koulutusjärjestelmän kehittäminen yhdistyvät hedelmällisellä tavalla yhtenäisellä toisella asteella.

Yhtenäinen toinen aste on myös voimavarakysymys. Muuttotappioista ja taloudellisista vaikeuksista kärsivillä paikkakunnilla ei ole varaa ylläpitää yhä suurempiin yksikkökokoihin paisuvia ammatillisia oppilaitoksia. Vastauksena on oman lukion toiminnan turvaaminen hinnalla millä hyvänsä, jolloin jokainen halukas valitaan lukioon, vaikka mielenkiintoa lukion tarjoamaa koulutusta kohtaan ei olisi. Koulutuspoliittisesti tämä on järjetöntä. Yhteinen oppilaitos tarkoittaisi kohtuullisen kokoisia yksiköitä joissa saman katon alla voitaisiin tarjota jokaiselle nuorelle omia toiveita ja haaveita vastaavaa koulutusta. Elämän läpi kantaa parhaiten sellainen koulutus, joka on perustunut kokonaisuuden kannalta mielekkäisiin valintoihin.

Nykyinen henkisesti ja fyysisesti kahtia jakautunut toinen aste ei kykene tarjoamaan riittävästi valinnanvaraa opetuksen sisällöissä. Yhteistyökyvyttömien erillisten oppilaitosten viidakossa vain harva opiskelija saa rakennettua itselleen mielekkään ja monipuolisen koulutuspolun. Yhtenäinen toinen aste tuo laajan valinnaisuuden hyödyt kaikkien opiskelijoiden käyttöön. Yhteisissä oppilaitoksissa myös harvaan asutulla seudulla opiskelijalla on samat mahdollisuudet valita opintonsa ja elämänuransa kuin kasvukeskuksissa.

Yhtenäiseen toisen asteen koulutukseen siirryttäessä Ruotsin kokemuksista otetaan oppia. Hyviä käytäntöjä hyödynnetään kehitystyössä ja karikot vältetään. Yhteisellä toisella asteella esimerkiksi oppilaanohjaukseen, koulupsykologeihin ja yhteisöllisyyden sekä kansalaiskasvatuksen opettamiseen panostetaan tuntuvasti. Opiskelijoille annetaan mahdollisuus kehittää omia valmiuksiaan yksilöllisen oppimispolun kautta. Lopetamme järjestelmän palvelemisen ja palvomisen. Tärkeintä on tukea yksilön kehittymistä täyteen mittaansa henkisesti ja sosiaalisesti. Se on opiskelijan ja kansakunnan edun mukaista.

Vaatimukset

Nykyiset toisen asteen oppilaitokset yhdistetään. Kunnat saavat tukea muutosvaiheessa. Kaikille nuorille tarjotaan paikka lähinnä kotia sijaitsevassa yhtenäisessä toisen asteen oppilaitoksessa.

Peruskoulujen koulupoimintaan puututtava

Suurimmissa kaupungeissa on jo havaittavissa asuinalueiden haluttavuuden ja hintatason eriytymistä peruskoulujen todellisen tai oletetun tason perusteella. Vanhemmat haluavat poimia lapsilleen parhaat koulut epämiellyttäviksi tuomittujen joukosta. Erityisesti Helsingissä tämä alkaa olla todellinen, asuinalueiden hyvinvointia ja sosiaalista kehitystä uhkaava ongelma. Kaikki kansainvälinen kehitys ei ole hyvästä. Tilanteeseen pitää puuttua nyt, kun se on vielä mahdollista. Peruskoulun upea ominaisuus antaa yhteisyyden kokemuksia koko ikäluokalle ja kutoa ihmisten yksilölliset valinnat yhteisön tavoitteisiin on haavoittuvainen, jos rahalla voi ostaa ohituskaistan julkiseen, mutta vain valikoituneelle oppilasjoukolle saavutettavaan kouluun.

Jokainen perhe saa valita asuinpaikkansa, eikä siihen haluta puuttua. Vanhempien mahdollisuus valita lastensa peruskoulu ei ole pelkästään pahasta. Siihen puuttumista on kuitenkin harkittava, jos muita keinoja ei ole. Tulisi kuitenkin miettiä koulupiirijakoja uudestaan niin, että mahdollisimman monipuolinen oppilaiden joukko valikoituisi kuhunkin kouluun. Koulupiirijakojen muutoksia vastustetaan usein sillä perusteella, että vanhemmat ovat tietylle asuinalueelle muuttaessaan olettaneet samalla saavansa nauttia tietyn, hyväksi mielletyn koulun palveluista. Tämä peruste vastustukselle on kestämätön. Usein taustalta paljastuu piilotettuja motiiveja, jotka voidaan tulkita rasistisiksi tai elitistisiksi. Meidän ei tule kuunnella vain niitä vanhempia, jotka osaavat pitää suurinta ääntä itsestään. Erityisopetusta saavat lapset tulisi sijoittaa ensisijaisesti lähikouluihin. kuitenkin niin, että erityispalveluiden saatavuus näille lapsille turvataan. Emme halua eriyttää mitään ryhmää muista täysin erillisiin yksiköihin, koska se tarkoittaa samalla erilaisten kokemuspohjien muodostumista, kuiluja ihmisten välille.

Koulupoiminnan mahdollistaa väärin ymmärretty tasapuolisuus voimavarojen jaossa. Ei ole perusteltua, että koulu, jonka oppilaat ovat pääosin suomalaista syntyperää ja jossa lapsilla on vähän erityistarpeita, saa toimintaansa tukea suurin piirtein saman verran kuin toisella alueella sijaitseva, valtavan kielien kirjon sekä sosiaalisten haasteiden kanssa kamppaileva koulu. Opettajia voi olla hankalaa palkata haastavampaan työhön, ellei siitä voida palkita esimerkiksi korotetulla palkalla. Myös muut korkeammat kustannukset tulisi ottaa huomioon. Sama koskee myös syrjäseuduilla sijaitsevien koulujen korkeampia kustannuksia. Niidenkin toimintaympäristö on vaativa.

Osaamisen kasvu, verrattuna lähtötasoa koulunsa päättävien valmiuksiin, on usein suurinta haastavimmissa olosuhteissa toimivissa kouluissa. Osaamisen kasvusta pitäisi palkita, ei siitä, että oppilaiksi on valikoitunut helpommin opetettavia lapsia. Laadusta ja kovasta työstä tulee koulun saada sille kuuluva korvaus. Satunnaistekijöiden merkitystä tullaan määrätietoisesti vähentämään. Se, jos mikä, on tasapuolista.

Vaatimukset

Koulupiirijakoja muutetaan tasapuolisemmiksi. Koulujen vaativat olosuhteet huomioidaan rahoituksessa, samoin kuin koulun tuottama osaamisen kasvu ja toiminnan kokonaisvaltainen laatu. Haastavista työtehtävistä tulee opettajille kyetä maksamaan kannustavaa palkkaa.

Yksityiskoulu varastaa lapsilta yhteisyyden kokemuksia

Peruskoulussa kaikki oppilaat ovat erilaisia mutta samanarvoisia. Peruskoulussa on kyse oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä, sillä se tarjoaa jokaiselle lapselle oikeuden laadukkaaseen opetukseen aikuisiän kynnykselle asti. Peruskoulussa lapsen vanhempien valitseman asuinpaikan tai minkään muunkaan epäolennaisen tekijän ei pitäisi vaikuttaa siihen tuleeko lapsesta menestyjä vai syrjäytynyt. Hyvä koulu tukee osallisuutta ja antaa lapselle mahdollisuuden kohdata muut ikäluokan edustajat – yhteiskunnan koko kirjon – ja saada yhteisyyden elintärkeitä kokemuksia. Solidaarisuus kasvaa ja arvopohja vankistuu onnistuneen peruskouluopetuksen aikana.

Peruskoulussa voi olla kehittämistarpeita, mutta yksityiskoulu ei ole oikea kehityksen suunta. Yksityiskoulujen uudesta nousukaudesta seuraa esimerkiksi eriytymistä, elitismiä ja uskonnollisten yhteisöjen omia näkemyksiä hivutettuna opetukseen. Se ei palvele kenenkään etua. Tulee myös huomata, etteivät yksityiskoulut ole Suomessa täysin yksityisesti rahoitettuja. Toimintamenoista vain noin 5 % on muuta kuin yhteiskunnan rahoitusta. Pienellä panostuksella saadaan yksilöllistä palvelua ja mahdollisuus valikoida lapsen koulutoverit. Tätä voisi kutsua jopa suureksi puhallukseksi, peruskoulun kivijalkaa nakertavaksi termiitiksi, joka on jostain syystä kohotettu uuteen arvostukseen. On syytä kysyä toteutuuko lapsen etu hänen jäädessään paitsi niistä valinnanmahdollisuuksista ja ikätovereiden kohtaamisista, jotka peruskoulu tarjoaa.

Peruskoulua tulee markkinoida uudella tavalla, uusin argumentein. Se on parhaimmillaan yksilöllisyyden ja oman elämänpolun löytämisen aikaa. Samalla tarjotaan mahdollisuus peilata turvallisessa pienryhmässä omia haaveita muiden, hyvin erilaisissa perheissä kasvaneiden ikätovereiden haaveisiin. Lapsi kohtaa palasen sitä yhteiskunnan moninaisuutta, johon hän tulee törmäämään myöhemmin. Yksilöllisyys on parhaimmillaan kykyä puolustaa omia valintoja kaikissa tilanteissa, omat pyrkimykset yhteisön tavoitteisiin yhdistäen. Sen oppii parhaiten peruskoulussa, joka on kasvun paikka, konkreettisesti ja henkisesti.

Peruskoulu ei ole myöskään pelkkää suorittamista ja tiedollisten valmiuksien haalintaa. Opetus huomioi monenlaisen lahjakkuuden, persoonalliset piirteet ja antaa luovuudelle tilaa. Huippulahjakkaiden yksityiskoulu voi kasvattaa yhtä lahjakkuuden osa-aluetta, mutta jättää lapset ilman muita yhteiskunnassa tärkeitä taitoja ja valmiuksia. Se voi hyvinkin olla lapsen kokonaisedun vastaista, jolloin hyvää tarkoittavat vanhemmat itse asiassa vaikeuttavat lapsen tulevaisuutta tarpeettomasti. Peruskoulu ei tasapäistä, se turvaa yksilöllisyyden kehittymisen mahdollisuudet. Yksityiskoulussa tasapäistämisen riski on paljon suurempi, sillä viiteryhmän paine ja valmiit ajattelumallit esimerkiksi uskonnollisen yhteisön ylläpitämässä koulussa saattavat johtaa lapsen rajoittamaan oman minuutensa kasvua ja kehitystä.

Vaatimukset

Uusia yksityiskoulujen lupahakemuksia ei hyväksytä kuin erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa ja pakottavista syistä. Tunnustuksellinen uskonnonopetus ei kuulu peruskouluun, ei myöskään kristillisen taustayhteisön ylläpitämään kouluun. Yksityiskoulujen rahoitusta tarkastellaan kriittisesti. Rahoituspohjaa ei kuitenkaan romauteta, sillä yksityiskoulujen oppilaiden vanhempien taloudellinen tilanne ei välttämättä kestä lisärasitusta. Aikaa myöten yksityiskoulujen määrää vähennetään tuntuvasti.

Politiikkaa kouluihin, kansalaisuus kunniaan

Demarinuoret ovat ehdottomasti sitä mieltä, että aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattaminen, kansalaiskasvatus, on yksi peruskoulutuksen keskeinen tehtävä. Lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen ulottuva elämänvaihe kuluu suurelta osin kouluyhteisössä. Emme voi olettaa nuorten aikuisten käyttävän äänioikeuttaan riemuiten kutsun käydessä, jos opetus hyljeksii kansalaiskasvatusta ja ilmapiiri on jopa vihamielinen kaikkea poliittisuutta kohtaan.

Vaadimme politiikkaa kouluihin, joka sisältää myös puoluepoliittisen järjestelmän aakkoset. Asenneilmaston on muututtava kannustavaksi, keskustelevaksi ja monenlaisia näkökantoja hyväksyväksi. Politiikan vieroksunta on kummallinen sokea piste peruskoulussamme ja keski-asteella. Yhteiskunnan toiminnasta ja poliittisista järjestelmistä sekä instituutioista annettava opetus on hyvin usein teknistä ja kuvaa poliittista toimintaa yltiöpäisen neutraalisti, aivan kuin teknisinä toimenpiteinä. Silloin lapsilta ja nuorilta jää kehittymättä ymmärrys politiikan luonteesta valintojen tekemisenä, arvojen kamppailuna ja lopulta keskustelun kautta kompromisseihin johtavana yhteistyönä. Sumutukselle ja vääristyneelle retoriikalle jää tilaa temmeltää, elleivät nuoret aikuiset ymmärrä kuluttajansuojaansa kansalaisina ja edustuksellisen demokratian toimijoina.

Puoluepolitiikka ei ole tietenkään ainoa politiikan osa-alue. Kansalaisjärjestöjen rooli on kasvanut jatkuvasti ja niiden toiminta tukevoittaa kansalaisyhteiskunnan suojaverkkoa merkittävästi. Ei ole parempaa kasvatusta aktiiviseen kansalaisuuteen kuin toimimien itse yhteisten tavoitteiden eteen, keskustellen, neuvotellen ja lähiympäristöön vaikuttaen. Erityisesti toiselle asteelle on luotava vahva oppilaskuntajärjestelmä. Peruskoulun alakouluissa oppilaskuntatoiminnan alkeita voidaan harjoitella ja yläkouluissa oppilaskunnalle annetaan merkittävä rooli kouluyhteisön oppilaita edustavana toimijana. Näin edistämme koulun sivistyksellisten tavoitteiden rinnalla kuin huomaamatta kansalaisuuteen ja politiikan lukutaitoon liittyviä tavoitteita, kansalaisuussivistystä. Edustuksellisella demokratiallamme ei ole varaa jatkaa nykyiseen tapaan, jos haluamme turvata poliittisen järjestelmän uskottavuuden jatkossakin ja välttää ääriliikkeiden nousun.

Ensimmäinen toimenpide on opettajankoulutuksen kehittäminen niin, että se huomioi nykyistä paremmin politiikan roolin yhteiskunnassa, kansalaiskasvatuksen lisääntyneen merkityksen ja kansalaisten yleisen aktiivisuuden sekä omiin olosuhteisiin vaikuttamisen tärkeyden. Tähän liittyy medialukutaidon kehittäminen ja kriittisen ajattelun nostaminen yhdeksi perustaidoksi muiden opetettavien taitojen joukkoon. Opettajilla on suunnaton vastuu tästä muutoksesta, siksi opetussuunnitelmien ja opetuksen yleisen suunnittelun tulee tukea opettajien uutta, vaativaa roolia.

Näiden tavoitteiden saavuttaminen lisää yleistä onnellisuutta, elämänhallintaa ja itsenäisyyttä. Kutsumme sitä ihmisenä kasvamisen oppiaineeksi, ihmisyyteen oppimiseksi. Kysymys on elämisestä yhteisön täysivaltaisena jäsenenä, kasvamisena ihmisyyteen taakkoineen ja iloineen.

Vaatimukset

Opetussuunnitelmiin sisällytetään ja opettajankoulutuksessa otetaan huomioon aktiivinen kansalaisuus, medialukutaito ja poliittinen hahmotuskyky. Oppilaskuntatoiminta tuodaan esille uudella tavalla kaikkeen perusopetukseen. Erityisesti matalan kynnyksen toimintaa lisätään. Osallisuuteen kasvattaminen on peruskoulutuksen tärkeimpiä tehtäviä.

Eheytetty koulupäivä on valtava mahdollisuus

Eheytetty koulupäivä tarkoittaa peruskoulun oppituntien, harrastekerhojen, iltapäivätoiminnan ja muiden aktiviteettien yhdistämistä toimivaksi kokonaisuudeksi. Sen vahvuus on lapsen ja nuoren itsensä kehittämisen, harrastusten ja erityisten mielenkiinnon kohteiden kehittäminen koulun virallisten oppisisältöjen rinnalla. Lapsi ei jää heitteille oppituntien loputtua, vaan turvallista aikuisen ohjaamaa seuraa on tarjolla aamun ja iltapäivän tunneille.

Työelämän aikataulut ja koulujen lukujärjestykset käyvät harvoin yksiin. Hyvin pienet koululaiset saattavat joutua toimimaan korostetun itsenäisesti ilman vanhempien tukea, sillä muita mahdollisuuksia ei aina ole. Erilaisten harrastekerhojen ja koulujen oheistoiminnan ajaminen alas säästöjen toivossa oli yksi lyhytnäköisimpiä päätöksiä peruskoulun historiassa. Sen seurauksista kärsimme vieläkin. Eheytetty koulupäivä on lapsia varten. Sen tarkoituksena ei ole tehdä mahdolliseksi vanhempien pidempiä työpäiviä ja loputonta joustamista ylitöiden muodossa. Lapsi tarvitsee vanhempiaan nyt ja tulevaisuudessa. On vain viisasta, että ne hetket jolloin vanhemmat eivät missään tapauksessa ole saapuvilla vietetään muiden turvallisten aikuisten kanssa. Esimerkiksi osa ilta-aikaan ajoittuvista vapaaajan harrastuksista olisi järkevää pyrkiä sijoittamaan eheytetyn koulupäivän yhteyteen. Lapsi tarvitsee myös aitoa lepoa ja rentoutumista kotioloissa, ei iltaharrastusten pyörremyrskyä.

Opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa ei voi vaatia työskentelemään palkatta siirryttäessä uuteen järjestelmään. Eheytetty koulupäivä on henkilökunnalle hyvä tapa hankkia lisätuloja mielekkäästä työstä. Voimme hyödyntää henkilökunnan mielenkiinnon kohteita ja osaamista esimerkiksi harrastekerhojen ohjaajina. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa uuteen rooliin, varsinkaan ilman tuntuvaa korvausta. Tulevaisuudessa koulu on toimiva ja monipuolisesti harrastava yhteisö, joka pitää huolen omistaan, ei pelkkä opetustila, josta oppilaat joutuvat poistumaan oppituntien loputtua.

Eheytetty koulupäivä on koululle ainutlaatuinen mahdollisuus avata yhteyksiä muualle yhteiskuntaan, solmia verkostoja kansalaisjärjestöjen, urheiluseurojen, harrastuskerhojen ja muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa lisääntyy valtavasti. Syntyy uutta aktiivisuutta ja kuhinaa kouluun ja koulun ympärille, jotakin sellaista, mikä Suomessa on jäänyt liian vähälle.

Vaatimukset

Siirrytään eheytettyyn koulupäivään peruskoulussa. Opettajille ja muulle henkilökunnalle aiheutuva lisätyö korvataan täysimääräisesti. Koulun verkostot ja sidosryhmät aktivoidaan uudella tavalla. Koulusta muodostuu aito yhteisö, joka pitää huolen omistaan ja säteilee rakentavaa innostusta lähiympäristöönsä.

Oppimisen tukipalvelut arvoonsa

Oppimisen tukipalvelut ovat kaikkia niitä luokkaopetuksen ulkopuolisia toimintoja, joita ilman oppiminen ei ole mahdollista tai oppimistulokset jäävät vajavaisiksi. Tukipalvelut voi monen mielessä sanana viitata johonkin ylimääräiseen ja koulun ydintehtävien ulkopuoliseen puuhasteluun, vaikka oikeammin koulun suurimmat saavutukset ja virhearviot on usein johdettavissa tukipalveluiden hyvästä tai heikosta tilanteesta. Koulu on tukipalveluidensa mittainen. Oppiminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan ympäristössä, jossa kaikilla on hyvä olla ja jokainen saa tarvitsemansa tuen.

Kodin ja koulun yhteistyötä voidaan syventää järjestämällä mahdollisuuksia vanhempien ja kouluyhteisön kohtaamisiin – eikä siihen riitä pelkkä vanhempien ja opettajien kohtaaminen. Koulupsykologi ottaa vanhempiin yhteyttä yleisimmin ongelmien ilmetessä. Näkökulma on ongelmakeskeinen, ei ratkaisuun pyrkivä. Kuraattorien ja opinto-ohjaajien lisäksi koululääkärit ja kouluterveydenhoitajat voisivat sijoittua luontevasti koulun seinien sisälle, osaksi koulupäivän normaalia arkea. Fyysisen ja henkisen terveydentilan tarkastus on tehtävä kaikille opintojen alussa. Meidän tulee ajatella lapsen ja nuoren kasvua kokonaisuutena. Koulujemme sisällä ei saa olla synkkiä nurkkia, joihin nuori voi ajautua kuin huomaamattaan jos kaikki ei suju kuten pitää. Hankaluudet koulun ulkopuolisessa elämässä eivät saa johtaa vaikeuksiin opetuksen seuraamisessa ja sitä kautta syrjäytymiskierteen alkuun. Koulun tukipalvelut eivät ole palokunta, joka ryntää apuun kriisin uhatessa, vaan tuki- ja turvaverkko, josta hyötyvät kaikki lapset ja nuoret.

Ajattelutavan valinta määrittää myös sen miten me näemme tukipalvelut mahdollisena säästökohteena, jos jostain on luovuttava. Ellei tukipalveluita mielletä yhdeksi koulujen ydintehtävistä, on mahdollista säästää karsimalla esimerkiksi oppilaanohjauksesta. Tästä on esimerkkejä toisella asteella aivan liikaa. Toisen asteen opiskelijoita ohjataan, jos rahoitus sen sallii. Muutoin jokainen jätetään oman onnensa nojaan, etsimään tietään kohti jatko-opintoja ilman tukea, tietoa ja turvaverkkoa.

Demarinuoret esittävät, että otettaisiin käyttöön yhden luukun periaate oppilaiden palvelussa. Koulut ovat lasten elämäntilanteen todellisia asiantuntijoita ja moniosaajia. Julkisten palveluiden eri sektoreiden välinen yhteistyö on mahdollista kanavoida koulujen kautta niin, että jokainen lapsi ja nuori on mahdollista tavoittaa ongelmien ilmetessä. Pirstaleinen ja vastuuta välttelevä julkinen sektori ei kohtaa kansalaisia ja heidän eriytyviä tarpeitaan. Koulut nostetaan siihen asemaan mikä niille luontaisesti kuuluu, yhteydenmuodostajiksi lasten ja nuorten tarpeiden sekä näihin tarpeisiin vastaavien tahojen välillä. Tällöin meillä olisi kaksi erillistä palvelupistettä ja osaamiskeskusta, yksi peruskoulussa ja toinen toisella asteella. Niiden kautta tarjottaisiin lapsille ja nuorille suuri osa niistä palveluista, joita he tarvitsevat. Toisaalta tämä järjestelmä tuottaisi tietoa ja osaamista kasvatuksen uusista haasteista käytettäväksi laajemmin yhteiskunnassa.

Demarinuoret ovat varmoja siitä, että rahaa edellä kuvailtuun järjestelyyn kyllä löytyy. Julkisen sektorin pirstaloiminen säästöjen toivossa on lyhytnäköistä. Syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle käsittämättömän summan. Opinto-ohjauksen akuutista tarpeesta kärsivä jatko-opintopaikkaansa arvuutteleva nuori voi tehdä virhevalinnan, joka hidastaa valmistumista ja työmarkkinoille siirtymistä. Koulupsykologi voisi puuttua sellaisiin ongelmiin, jotka eivät ole vielä ehtineet kärjistyä vakavammiksi, pitkäaikaista terapiaa vaativiksi kriiseiksi.

Meidän tulee ymmärtää koulutus kokonaisvaltaisena prosessina. Emme kasvata uutta uljaampaa nuorisoa pelkästään kaatamalla tietoa päähän, vaan turvaamalla ne olosuhteet, joissa kasvetaan ja opitaan. Oppimisen tukipalvelut ovat tulevaisuuden tärkeimpiä kysymyksiä, kun hyvästä peruskoulusta tehdään entistä parempi ja toisen asteen oppilashuoltoa kehitetään.

Vaatimukset

Opetuksen tukipalveluita arvostetaan osana oppimisen mahdollistavia ydintehtäviä. Arvostuksen tulee näkyä esimerkiksi rahoituksessa. Erityisesti toisella asteella painotetaan oppilaanohjauksen ja opiskelijaterveydenhuollon merkitystä. Kouluista tehdään lapsuuden ja nuoruuden asiantuntijoita ja palvelukeskuksia. Oppilashuoltoryhmät on tuotava myös toiselle asteelle. Koulujen tulee tietää kaikissa tilanteissa mikä on oikea toimintatapa ja mihin otetaan yhteyttä. Vanhemmat tutustutetaan koko kouluyhteisöön kaikkine palveluineen. Käsitystä opetuksen edellytyksistä ja tavoitteista kehitetään kokonaisvaltaisemmaksi.

Miten opetusta annamme – sen verran lasta tai nuorta arvostamme

Kaikessa opetuksessa kiinnitetään nykyään huomiota sisältöjen lisäksi prosesseihin. Ei pelkästään, mitä opetetaan, vaan miten opetus on järjestetty. Liian suuret opetusryhmät, opettajien puutteelliset taidot, heikosti johdetut oppilaitokset, joissa vastuuta kokonaisuudesta ei kanna kukaan. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä sellaisista haasteista, jotka tulee ratkaista pian. Miksi emme esimerkiksi vaadi suurempia opetusyksiköitä sillä perusteella, että niissä on mahdollista järjestää useille oppisisällöille pätevä ja motivoitunut opettaja. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, tai pakon edessä epäpätevänä opettaa sellaisia aiheita, joihin kohtuullisen kokoisessa yksikössä olisi oma opettaja. Lapsen etu täytyy ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Pienet kouluyksiköt eivät ole kaikkien lasten saavutettavissa, eikä pienten yksiköiden lisäämiseen pidä pyrkiä. Pieni koulu voi vaikuttaa idylliseltä, mutta siihen liittyy myös ilmiselviä puutteita.

Pienen koulun etuna voidaan pitää pieniä ryhmäkokoja. Pienuuden edut tosin saattavat kääntyä itseään vastaan, sillä liian pienessä yksikössä joudutaan luokkia yhdistämään, eikä se ole oppimisen kannalta toivottavaa. Sopivan kokoinen ryhmä, jossa oppiminen on tehokasta, on hyvä tavoite kaikilla luokkaasteilla. Massaluennot kuuluvat korkea-asteen opetukseen, jos sinnekään. Demarinuoret esittävät, että perusopetusta antavassa luokassa ryhmän maksimikoko tulisi olla 24 oppilasta. Luokissa, joissa integroidaan normaali- ja erityisopetusta maksimikoko on 18 oppilasta. Maksimi ei ole missään tapauksessa minimi, vaan kuntien kaukonäköisyyteen on voitava luottaa. Kaikilla lapsilla on oikeus riittävän pieniin, sopivan kokoisiin ryhmiin.

Opetuksen tasoa määriteltäessä on kyse myös ajasta ja erilaisten opetukseen liittyvien prosessien sekä kohtaamistilanteiden hallinnasta. Numerot eivät kerro kaikkea siitä miten opetus on suunniteltu ja millaisia keinoja opettajilla on käytettävissään ryhmän oppimisprosessin turvaamiseksi. Uutta teknologiaa tulee hyödyntää niin, ettei se ole ylimääräinen riesa vaan opetuksen tehokas apu. Hyviä käytäntöjä tulee levittää määrätietoisesti kaikkiin kouluihin ja opetushenkilökunnan täydennyskoulutukseen suhtautua uudella vakavuudella. Jotkut näistä toimista voivat vaikuttaa tehostamiselta, eikä se Demarinuoria tässä tilanteessa pelota. Tehoton koulu ei ole kenenkään tavoite, sillä silloin jotkut oppilaat saavat nauttia ylitsevuotavista resursseista, kun toiset oppilaat eivät saa riittävästi opetusta ja tukipalveluja. OECD:n PISA-tutkimus on osoittanut, ettei rahan tuhlaaminen paranna automaattisesti oppimistulosten laatua. Rahaa tulee olla riittävästi ja se tulee jakaa oikeudenmukaisesti, mutta pelkästään voimavaroja lisäämällä koulutuksemme ei parane.

Keskustelu opetuksen laadusta pelkistyy harmillisen usein vain väittelyyn oikeasta ryhmäkoosta kullekin ikäryhmälle. Lapset ja nuoret ovat Demarinuorten mielestä oikeutettuja nykyistä monipuolisempaan ja monisyisempään lähestymistapaan mitä opetuksen laatuun ja opetusmenetelmiin tulee. Helpot ja nopeat ratkaisut eivät usein oikeasti ratkaise mitään.

Väärät rooliodotukset tuhoavat yksilöllisyyden edellytykset

Emme voi sietää sitä, että edelleen lapsia pakotetaan pojan ja tytön muotteihin, jotka seuraavat kuin pahaenteinen varjo kasvavaa lasta nuoruuden kautta varhaiseen aikuisuuteen. Miksi oletamme fyysisen sukupuolen määrittävän lasten henkisiä ominaisuuksia, toiveita ja haaveita, sitä, miksi he voivat tulla? Olisi paljon hedelmällisempää ja tasa-arvoisempaa huomata jokaisen lapsen olevan yksilö, täynnä mahdollisuuksia ja voimaa tulla itsenäiseksi aikuiseksi – yksilöksi, jonka ei tarvitse hakea identiteettinsä rakennuspuita vanhentuneista ja kurjistavista sukupuolistereotypioista. Peruskoulun ja ammattilukion tulee pyrkiä määrätietoisesti lasten ja nuorten voimaannuttamiseen sekä itsearvostuksen rakentamiseen.

Itsensä arvostaminen lähtee siitä, että tuntee itsensä: omat rajoitukset ovat tiedossa ja elämän karikot sekä onnistumiset ovat tuoreessa muistissa. Myyttiseen miehuuteen tai stereotyyppiseen naiseuteen pyristely voidaan tulkita nuoruuden ohimeneväksi vaiheeksi, mutta koulun ei tule tätä kehitysvaihetta pitkittää tarpeettomasti. Me Demarinuoret edellytämme, että kaikessa opetuksessa siirrytään vanhojen roolimallien aikakaudesta uuteen sukupuolisensitiiviseen lähestymistapaan. Tämä koskee esimerkiksi äidinkieltä, liikuntaa ja matematiikka, koko koulun toimintaa.

Tämä muutos ei tarkoita, että fyysisen sukupuolen merkitys kiistettäisiin elämässä vaikuttavana tosiasiana. Lähdemme siitä yksinkertaisesta havainnosta, että sukupuolen perusteella annettavat erityisoikeudet ja rangaistukset tai sukupuoleen perustuvat oletukset sopivasta käytöksestä, moraalista
ja henkisestä kypsyydestä eivät pohjaudu todellisuuteen. Ne ovat taakka, joka valuu kasvattajiemme harteille aikaisemmilta ajoilta ja vanhentuneista käsityksistä.

Jokainen lapsi ja nuori on yksilö, jonka erityisyyttä tulee kunnioittaa ja varjella. Vain siten hänestä voi kasvaa täysipainoinen ja itsenäinen aikuinen. Poikien epäsosiaalisen ja väkivaltaisen käytöksen kuittaaminen vetoamalla kasvukipuihin tekee eniten tuhoa itse riehuvissa pojissa: heidän turvaverkkonsa murentuvat ja tulevaisuuden näkökenttä kapenee. Koulu on viimeinen paikka helpoille ratkaisuille ja vastuun väistelylle.

Vaatimus sukupuolisensitiivisyydestä pitää sisällään vaatimuksen myös muiden ennakkoluulojen kitkennästä. Oletus, ettei köyhän perheen lapsi voisi olla huippuoppilas, tai että maahanmuuttajia tulee kohdella tietyllä tavalla johtuen heidän taustastaan, ovat esimerkkejä sellaisista ajattelumalleista joille ei tulevaisuuden kouluissa ole tilaa. Vapaudumme henkisistä lukoista, sillä lapsen etu ja nuoren parempi tulevaisuus vaativat sitä.

Vaatimukset

Tytön tai pojan muottiin ei saa opettaa. Jokainen lapsi on yksilö, jonka erityisyyttä on kunnioitettava ja vaalittava. Ennakkoluulot, luokittelut, yleistykset ja tyypittelyt eivät ole hyväksyttäviä ilmiöitä kouluissamme. Tilannetta parannetaan erityisesti opettajien koulutuksen ja täydennyskoulutuksen keinoin.

Unelman toteuttaminen alkaa nyt: parempi perusopetus lisää yhteiskunnan voimavaroja

Lapset ja nuoret, joilla on hyvä olla ja joiden mieli on tasapainossa, ovat tulevaisuuden kansalaisia ja veronmaksajia, tämän kansakunnan ja maailman tulevaisuuden rakentajia. Emme tyydy vain loistaviin oppimistuloksiin, jos voimme kasvattaa samalla hyviä ihmisiä.

Kouluihin ei tarvitse syytää rahaa määrättömästi ja suunnittelematta. On olemassa tavoitteita, jotka ovat saavutettavissa kohtuullisilla kustannuksilla ja toisaalta sellaisia, joiden hamuaminen ei ole järkevää, sillä voimavaroja tuhlattaisiin tärkeämmän toiminnan tieltä. Kohtuus on perusopetuksen kehittämisen tärkein tavoite. Tarvitsemme kohtuutta ja sitoutumista yhdessä sovittuihin tavoitteisiin, emme mahdottomia haaveita ja toiveita, jotka hämärtävät peruskoulun ja toisen asteen tarkoituksen. Muita koulutuksessa yhä tärkeitä arvoja ovat tasapuolisuus ja solidaarisuus.

On väitetty, että peruskoulu on SDP:n suurin voimannäyte, maltillisen sosialidemokratian lippulaiva. Demarinuorten eivät kuitenkaan pyri vahvistamaan sitä hinnalla millä hyvänsä, vailla kohtuutta ja malttia. Emme usko laajeneviin järjestelmiin ja julkisen sektorin itsetarkoitukselliseen paisuttamiseen. Tässä perusopetusohjelmassa esitetyt vaatimukset on johdettu uusimmasta käytettävissä olevasta tiedosta ja perustuvat koulutusjärjestelmän kriittiseen analyysiin. Yksityiskoulujen kritiikki on peräisin siitä yksinkertaisesta havainnosta, että niihin panostetut voimavarat eivät tuota parempaa laatua tai ylivoimaisia oppimistuloksia, osallisuuden ja kansalaistaitojen kehittymisestä puhumattakaan. Yksityiskoulujen määrän lisääminen on poliittinen temppu, johon ryhdytään vailla hyviä perusteita, koska niin vain halutaan tehdä. Poliittiseen temppuiluun eivät Demarinuoret sorru.

Tässä ohjelmassa esitetyt muutokset maksavat nyt, mutta panostukset ovat aito investointi tulevaisuuteen. Me saamme käytetyt rahat takaisin korkojen kera. Syrjäytymistä ei saa sallia, toivottomuuden tilalle on tarjottava toivoa. Emme väheksy koulun ja koulutuksen valtavan suurta merkitystä yksilön kehittymiselle, koska väheksynnälle ei ole mitään tietoon perustuvia syitä.

Emme halua rakentaa yhteiskuntaan vallihautoja rikkaiden ja köyhien välille tai maahanmuuttajien ja kantaväestön kouluja erottamaan. Kansainvälisten esimerkkien pitäisi olla riittävä todiste nykyisen kehityskulun tuhoisuudesta. Pienet erot ja säröt peruskoulujen välillä kasvavat pian ammottaviksi rotkoiksi, joita ei ylitetä ilman äärimmäisiä toimia. Toisaalta lukion ja ammatillisen opetuksen keskinäinen kyräily ja erityisesti lukion elitismiin taipuva puolustaminen osoittavat, että toiselle asteelle on tehtävä pikaisesti jotain. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa itsekkyyteen, lyhytnäköisyyteen ja kyynisyyteen. Perusopetuksen haavojen parantaminen alkaa nyt.

Vaatimukset

Muutos alkaa heti. Peruskoulua kehitetään tämän asiakirjan pohjalta hyvästä paremmaksi. Toteutetaan lukion ja ammatillisen opetuksen yhdistäminen yhtenäiseksi toiseksi asteeksi. Raha ei ole ongelma, jos muutosten avulla vapautamme ihmisiä toimimaan yhteiskunnan täysivaltaisina ja tuottavina jäseninä, annamme kaikille mahdollisuuden. Rahan tuhlaaminen ei tuo automaattisesti onnea, mutta perusteltu sijoitus tulevaisuuteen on tehtävä mahdollisimman pian.