Kansainvälispoliittinen asiakirja

LIIKKEESSÄ KOHTI PAREMPAA MAAILMAA

Johdanto

“Let there be justice for all.
Let there be peace for all.
Let there be work, bread, water and salt for all.
Let each know that for each the body, the mind and the soul
have been freed to fulfil themselves.”

- Nelson Mandela virkaanastujaisseremoniassaan 10.5.1994

Sosialidemokraattisella liikkeellä on vahva kansainvälinen traditio. Sosialidemokraattisten nuorten globaali kattojärjestö, jo yli satavuotias IUSY onkin maailman suurin poliittinen nuorisojärjestö. Aatteemme peruskivet, vapaus, tasa-arvo ja yhteisvastuu, ovat universaaleja. Niiden edistäminen on tapahtunut kansan tahdosta demokraattisin keinoin. Aatteidemme varaan on rakennettu terveitä, turvallisia yhteiskuntia, joissa taataan yksilön oikeudet ja hyvinvointi. Turvallinen yhteiskunta kunnioittaa ihmisoikeuksia ja takaa jäsenilleen yhtäläiset mahdollisuudet.

Maailmanlaajuisesti ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin toteutuminen vaatii vielä paljon työtä. Ihmisille turvallisuus ja hyvinvointi merkitsevät päivittäisten tarpeiden täyttymistä, kuten ruokaa, suojaa, koulutusta ja oikeutta työhön; elinympäristöä, jossa ei tarvitse pelätä etnisen taustansa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolensa tai mielipiteidensä takia; sekä mahdollisuutta toteuttaa ja kehittää itseään. Turvallisuus on rauhaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta – näiden tavoitteiden universaalin toteutumisen puolesta liikkeemme vaikuttaa.

Sosialidemokraattisen aatteen mukaisesti päätöksenteon tulee olla kansainvälisesti demokraattista. Poliittinen globalisaatio on välttämätöntä, jotta liikkeemme tavoitteet voidaan saavuttaa kaikkialla maailmassa. Ainut aidosti legitiimi toimija uuden kansainvälisen järjestyksen keskiössä voi olla Yhdistyneet Kansakunnat alajärjestöineen. Uskomme, että YK-yhteistyöllä ja vahvojen alueellisten toimijoiden tuella voidaan saavuttaa tasapainoinen maailmanjärjestys, joka perustuu rauhalle, kestävälle kehitykselle ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle.

1. KANSAINVÄLINEN LAINSÄÄDÄNTÖ – KANSAINVÄLISTEN RAKENTEIDEN JA KANSSAKÄYNNIN SELKÄRANKA

Ihmisen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja ihmisarvoisen elämän ollessa maailmanjärjestyksen päämääränä, tarjoaa kansainvälinen lainsäädäntö siihen työkalut.

Maailmanlaajuisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, rauhan ja globaalin hyvinvoinnin takaamiseksi ja edistämiseksi on rakennettu laaja kansainvälisten lakien ja säädösten verkosto. Tämä verkosto määrittelee kansainvälisten järjestöjen toimintaa, ihmisoikeuksia, yhteisten luonnonvarojen käyttöä, ympäristön suojelua, sodankäyntiä, viestintää, kansainvälistä kauppaa, kehitysyhteistyötä, sekä oikeushenkilöiden suhteita toisiinsa.

Kansainvälisen lainsäädännön asema juontuu sen yhteisesti neuvotellusta ja hyväksytystä luonteesta ja siten takaa kansainvälisille toimijoille tosiasiallisen ja ideologisen legitimiteetin toiminnassaan. Kaikki valtiot eivät kuitenkaan aina allekirjoita sopimuksia – toimivallan puutteesta johtuva rankaisemattomuus onkin yksi suurimmista kansainvälisen lain ongelmista etenkin ihmisoikeusloukkaustapauksissa.

Suurinta osaa kansainvälisestä oikeussäännöstöstä noudatetaan poikkeuksetta, mutta on erittäin valitettavaa huomata tiettyjen sopimusten ja säädösten kyseenalaistaminen ja rikkominen. Valtiot ja kansainväliset organisaatiot ovat polkeneet kansainvälisiä ihmisoikeus-, ympäristönsuojelu- ja maailmankaupan periaatteita sekä sodankäynnin lakeja omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi, mikä on tuonut maailmaan osaltaan lisää turvattomuutta ja epävarmuustekijöitä.

Tärkeimpänä kansainvälisenä toimijana tulee olla itseoikeutetusti Yhdistyneet Kansakunnat. YK:n yleiskokousta pitää tulevaisuudessa kehittää maailmanparlamentin suuntaan. Tämä sitouttaa valtiot poliittisesti toimimaan kansainvälisten lakien mukaisesti.
Tavoitteena on luoda globaalia lainsäädäntöä, joka takaisi yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet niin valtiotoimijoille, aluetoimijoille, yhteisöille kuin yksilöillekin.
Kansainvälisten sopimusten yhteensopivuus tulisi taata tuomalla kaikki sopimukset YK-järjestelmän alaisiksi.

Kansainvälisen yhteisön on painostettava tärkeisiin sopimuksiin kuulumattomia valtioita liittymään joukkoon, esimerkiksi kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön hyväksyneisiin.
Kansainvälisten sopimusten verkosto ei ole vielä kattava: kehittämistyötä kaikenlaisen kansainvälisen toiminnan saattamiseksi demokraattisen kontrollin alle tulee jatkaa. Kansainvälisen lainsäädännön kehittäminen ja päivittäminen sekä etenkin sen noudattamisen tehostaminen onnistuu ainoastaan valtioiden yhteistyöllä ja yhdessä luotujen kansainvälisten instituutioiden kautta.
Sopimusten rikkomistilanteissa on ehdottoman tärkeää tuoda lakien rikkojat vastuuseen rikkomuksistaan ja tästä on kansainvälisellä yhteisöllä yhteinen vastuu. Yhteisten pelisääntöjen täytyy toimiakseen olla loukkaamattomia.

Suuntausta kansainvälistä tuomiovaltaa käyttävien tuomioistuinten, tribunaalien sekä välimiesoikeuksien luomiseksi tulee tukea. Entisen Jugoslavian ja Ruandan ad hoc -ihmisoikeustribunaalit, kansainvälinen rikostuomioistuin sekä eri kansainvälisten organisaatioiden riitojenratkaisumenettelyt viitoittavat tietä oikeudenmukaisempaan maailmaan.
Pysyvien tuomioistuinten perustaminen pitäisi kuitenkin pääsääntö ja väliaikaisten tribunaalien perustaminen poikkeus kansainvälisen lainkäytön järjestämisessä.
Tavoitteena tulee olla kansainvälisten tuomioistuimien automaattinen toimivalta.
EU:n ja muiden alueellisten organisaatioiden tulee sisällyttää omaan lainsäädäntöönsä kansainväliset normit ja säädökset. Näin kansainvälinen laki tulee suoraan noudatettavaksi kansallisissa oikeusjärjestelmissä ja siten edistää kansainvälisen lain yleistä noudattamista ja rikkomusten rankaisua.

2. YHDISTYNEET KANSAKUNNAT – KANSAINVÄLISEN TURVALLISUUDEN PÄÄVASTUUNKANTAJA

YK:lla on keskeinen rooli kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä. Tapa hahmottaa kansainvälistä politiikkaa ja valtioiden toimintaympäristöä on muuttunut täysin viimeisen puolivuosisadan aikana. Tästä huolimatta YK on edelleen maailman ainoa aidosti monenkeskinen foorumi, jolla on legitimiteetti toimia kaikkialla, hyvin laajalla ja monipuolisella agendalla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana YK:n toiminnassa huomattavaksi ongelmaksi on noussut sen poliittisen ja moraalisen legitimiteetin heikkeneminen. Tämä osittain johtuu YK:n jäsenmaiden poliittisen tahdon puutteesta ja osittain sen byrokraattiseksi muodostuneesta rakenteesta. Raskas ja päällekkäinen organisaatio tekee YK:sta hitaan ja kalliin järjestelmän, jossa voimavarojen kohdentuminen ei ole tehokasta.

Suomi vaikuttaa YK:ssa Euroopan unionin yhteisen koordinaation kautta.
EU:n pitää toimia YK:ssa yhteishengen luomiseksi järjestön rakenteen uudistamiseksi tämänhetkistä maailmanjärjestystä enemmän mukailevaksi. YK itsessään ei ole kaikkivoipa, vaan tarvitsee jäsenmaidensa tukea ja aktiivista osallistumista rakennemuutoksessaan.
Tavoitteena toimivampi YK

2.1 Turvallisuusneuvosto – uudistamista kaipaava vallan keskus

Turvallisuusneuvosto kaipaa rakennemuutosta niin kokoonpanonsa kuin päätöksenteon menettelytapojen suhteen. Alueellinen epätasa-arvo pysyvien jäsenten edustuksessa on räikeää ja valta keskittynyt hyvin pienelle maantieteelliselle alueelle.

Turvallisuusneuvoston kohtuuton valta päätöksenteossa kaipaa uudistusta. Valtatasapainoa tulisi parantaa ECOSOC:in asemaa kehittämällä.
Turvallisuusneuvoston pysyvistä valtiojäsenyyksistä on luovuttava.
Eri maanosien edustusta tulisi monipuolistaa. Olisi toivottavaa, että kehitys kulkisi suuntaan, jossa alueelliset organisaatiot lopulta korvaisivat yksittäiset valtiojäsenet turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä.

Perinteiseen valtapolitiikka-ajatteluun perustuva veto-oikeus ei nykypäivän maailmassa enää toimi toivotulla tavalla, vaan luo eriarvoisuutta. Tämä ilmiö olisi poistettavissa siirtymällä kahden kolmasosan äänienemmistö-päätöksentekoon.

2.2 Talous- ja sosiaalikomiteasta (ECOSOC) inhimillisen kehityksen neuvosto

YK:n talous- ja sosiaalikomitea ECOSOC on maailmanlaajuisen sosiaalisen kehityksen ytimessä. Tällä hetkellä sen rooli YK:ssa on kuitenkin heikko verrattaessa esimerkiksi turvallisuusneuvoston toimintakapasiteettiin.

ECOSOC:sta tulee luoda uusi turvallisuusneuvostoon verrattava elin, inhimillisen kehityksen neuvosto (Economic and Social Council/Human Development Council).
Tämän taloudellissosiaalisen neuvoston tehtävänä olisi kansainvälisten talous-, sosiaali- ja ympäristöinstituutioiden toimintasuunnitelmien ja päämäärien jatkuvuuden ja järjestelmällisyyden takaaminen sekä koordinointi.
Neuvostolla olisi taloudellis-sosiaalisissa asioissa samankaltaiset valtuudet kuin turvallisuusneuvostolla rauha- ja turvallisuuskysymyksissä. Sen kontrollivalta tulisi ulottaa koskemaan mm. Maailman kauppajärjestö WTO:n toimintaa.
Lisäksi Kansainvälisen työjärjestö ILO:n konsultoivaa roolia tässä elimessä tulisi voimistaa.

2.3 Kansainvälinen tuomioistuin järjestyksen ylläpitäjänä

Kansainvälisen tuomioistuimen perustussäännön mukaan vain valtiot voivat vedota tuomioistuimeen kiistoissaan ja silloinkin vain osapuolten tunnustaessa tuomioistuimen tuomiovallan kyseisessä kiistassa.

Pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla tuomioistuimen tuomiovallan automaattinen, ipso facto, hyväksyminen kansainvälisellä tasolla, sekä kansainvälisten organisaatioiden haaste-oikeus.
Valtiottomilla kansoilla on oltava oikeus tuoda tapauksia kansainvälisen tuomioistuimen eteen.

2.4 YK:n erityisjärjestöt

Yhdistyneisiin kansakuntiin kuuluu 14 erityisjärjestöä. Erityisjärjestöt ovat itsenäisiä kansainvälisiä järjestöjä, joilla on omat jäsenvaltionsa, talousarvionsa ja päämajansa.

Erityisjärjestöjen tulee olla kunkin alansa tieteellinen ja tutkimuksellinen erityisosaaja. Niiden tulee kehittää ja tukea alansa kansainvälistä lainsäädäntöä sekä valvoa jäsenvaltioidensa toimintaa. Jäsenvaltioilla tulee olla vastuu erityisjärjestöjen johtamisesta, sekä niiden toiminnan tehokkuudesta.
Erityisjärjestöillä on velvollisuus huomauttaa valtioita sopimusten rikkomisesta ja lopulta saatava ne edesvastuuseen.
Suomen pitää aktiivisesti vaikuttaa EU:n linjaan Kansainvälisen työjärjestö ILO:n aseman vahvistamiseksi sekä kansainvälisen työsopimuslainsäädännön laatimisessa että valvomisessa.

Maailmankauppajärjestö WTO tulee liittää virallisesti YK:n erityisjärjestöksi pikimmiten.

3. KRIISINHALLINTA YK:N AVAINVELVOLLISUUTENA

Vakiintuneen kansainvälisen oikeuden mukaan Yhdistyneillä Kansakunnilla on ensisijainen rooli kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämisessä ja edistämisessä. YK:n yleiskokous on maailman laajin foorumi, jolla kaikilla maailman valtioilla on tasa-arvoinen mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Jo itsessään se on arvo, jota tulee vaalia. Vieläkin merkittävämpää on, että globaalilla tasolla on foorumi, jolla kriisinhallintaa käsitellään. On tärkeää, että päätökset toimenpiteistä sekä vastuualueista tehdään yhteisesti ja avoimesti.

YK:n turvallisuusneuvosto antaa mandaatin aseellisiin rauhaanpakotustehtäviin sekä muihin aseellisiin interventioihin.

Kansainvälisen kriisinhallinnan on oltava YK-vetoista.

3.1 Painopisteessä konfliktien ja kriisien ennaltaehkäisy

YK:n erityisjärjestöt, alajärjestöt sekä toimintaohjelmat työskentelevät päivittäin kansainvälisen hyvinvoinnin edistämiseksi, kriisien ennaltaehkäisemiseksi sekä kriisien jälkeen yhteisöjen rakentamiseksi. Näiden järjestöjen ja toimintaohjelmien tehtäväkentät käsittävät inhimillisen elämän perusasiat sekä suunnitelmat korkeampaan elintasoon pyrkimiseksi.

Kriisien ennaltaehkäisy on inhimillisempää ja tulee maailmanyhteisölle huomattavasti halvemmaksi kuin konfliktien selvittely ja niiden jälkeinen yhteiskuntien jälleenrakennus.
Ennaltaehkäisyyn tulee siis panostaa rahaa ja resursseja. Yksinkertaisesti jo inhimillisen elämän tasapuolinen takaaminen, kuten turvallinen asunto, perusterveydenhuolto, peruskoulutus, työ sekä sananvapaus ja mahdollisuus poliittisesti vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, luovat edellytykset rauhanomaiselle ja turvalliselle yhteiskunnalle niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Näiden päämäärien saavuttamiseksi YK:n erityisjärjestöillä ja –ohjelmilla on keskeinen rooli ja niiden tekemää työtä tulee kansainvälisen yhteisön jatkuvasti tukea ja kehittää.

3.2 Kriisien hallinta ja jälkihoito globaalina velvollisuutena

Kriisien hallinnassa EU:n kaltaisilla organisaatioilla on paljon annettavaa. 90-luvun opetukset Balkanilla ja Afrikassa todistivat, etteivät eurooppalaiset valtiot voi seisoa sivussa ja seurata hiljaa laajamittaisia kansanmurhia. EU:n kriisinhallintajoukkoja on tähän mennessä käytetty Balkanilla ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Eurooppalaisena vahvuutena maailmannäyttämöllä on siviilikriisinhallinta. Unionin siviili- ja sotilaallinen kriisinhallintakyky yhdistyneenä sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen sekä poliittisten, humanitaaristen ja taloudellisten välineiden käyttöön lisää sen vastuuta laajan turvallisuusajattelun toteuttajana.

EU:n tulee toimia YK:n apuna kriisinhallintaoperaatioissa. Sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joilla ei ole Etyj:n tai YK:n mandaattia, tulee osallistua vain poikkeustapauksissa.
EU:n on parannettava kriisinhallintakapasiteettiaan lisäämällä jäsenvaltioiden välistä koordinaatioita. EU:n kriisinhallintajoukkojen koulutukseen on panostettava – joukkojen maineen pitää olla hyvä operaatioiden onnistumiseksi.
Kriisinhallintajoukkojen lähettämiseen Euroopan ulkopuolelle tulee myös olla täysi valmius.
Unionin nopean toiminnan joukkojen käyttövalmiutta tulee parantaa.
Euroopan puolustusvirastoa tulee käyttää EU:n kriisinhallintakapasiteetin ylläpitämiseksi ja koordinoimiseksi.
Unionilta on riitettävä rahaa ja resursseja myös kriisien jälkihoitoon ja kriisialueiden jälleenrakennukseen.

3.3. Ilmastonmuutos – kriisinhallinnan uusi haaste

Ympäristö ja turvallisuus kuuluvat samaan jatkumoon ja ovat sidoksissa toisiinsa. Ilmastonmuutos on täten globaalisti myös turvallisuuskysymys. Sen eteneminen voi pahentaa sosiaalisia ja poliittisia konflikteja eri puolilla maailmaa, kun vesivarastot hupenevat ja sadot pienenevät. Myös energiavarojen väheneminen voi aiheuttaa konflikteja.

Ilmastonmuutos tuo muassaan uudenlaisen konfliktityypin. Kansalliset armeijat jäävät sivuosaan ja suurimman huolen aiheuttavat romahtavat valtiot ja niiden vaikutus ympäröivään seutuun. Konfliktien takana on toki aina myös muita tekijöitä, mutta ilmastonmuutos todennäköisesti kuitenkin kiihdyttää konflikteja.

Ilmastonmuutos pitäisi ymmärtää enemmän poikkileikkaavana teemana, joka on osana kaikkea politiikan tekoa. YK:n tulee laatia ilmastonmuutoksen vaikutuksista globaaliin turvallisuuteen jatkuvia selvityksiä kriisien ennalta aavistamiseksi.
EU:n, YK:n ja Naton kriisinhallintayhteistyötä on jatkossa kehitettävä siten, että ilmastouhkien kriisitarpeisiin voidaan varautua.

Ilmastonmuutoksen on myös arvioitu synnyttävän ihmiskunnan historian suurimman, jopa satojen miljoonien ihmisten pakolaistulvan maapallolla. Asiantuntijoiden mukaan ympäristöpakolaisten määrä on jo suurempi kuin esimerkiksi sotien, sekä poliittisten ja uskonnollisten vainojen aiheuttamien pakolaisten määrä.

YK:n järjestöjen on varauduttava kasvavaan pakolaistulvaan. EU:n on kannettava osuutensa globaalista vastuusta pakolaisten vastaanottamisessa.

4. VAIKUTTAVAAN YMPÄRISTÖ- JA ILMASTOPOLITIIKKAAN

YK:lla on erittäin tärkeä rooli myös ympäristönsuojelussa kansainvälisellä areenalla. YK:n johdolla käydyissä neuvotteluissa on ymmärretty puhtaan ja turvallisen, monimuotoisen ympäristön olemassaolon ja säilymisen olevan universaali kolmannen sukupolven ihmisoikeus ja että tämän periaatteen saavuttamiseksi on saatava konkreettisia sopimusverkostoja aikaiseksi.

Ympäristösopimusten kattavuutta tulee kasvattaa. Niiden säännökset tulisi läpäisyperiaatteen mukaisesti huomioida myös mm. globaaleja taloudellisia sopimuksia tehtäessä Maailmankauppajärjestö WTO:n piirissä.

Globaalisti yksi tärkeimpiä kysymyksiä on ilmastonmuutos sekä sen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi tarvittavien toimien löytäminen. Yhdistyneiden kansakuntien vuonna 1992 hyväksymä ilmastonmuutosten hallintaa koskeva puitesopimus UNFCCC loi tärkeät kehykset globaalien päästösopimusten jatkoneuvotteluille, joiden välituloksena solmittua Kioton pöytäkirjaa eivät kaikki tärkeimmät teollisuusvaltiot valitettavasti ratifioineet.

Ilmastonmuutoksesta kertovissa tutkimuksissa yleisimmin käytetty laskelma kertoo, että jo 2 celsiusasteen lämpötilan nousu johtaa suuriin muutoksiin planeettamme elinolosuhteissa ja pakottaa ihmiskunnan sopeutumaan ilmastonlämpenemisen aiheuttamiin muutoksiin.

Ilmastonmuutokset seuraukset, kuten merenpinnan nouseminen, ekosysteemien muuttuminen sekä lisääntyneet terveysongelmat, vaikuttavat joihinkin alueisiin ja sosiaalisiin ryhmiin erilaisella tavalla kuin toisiin. Toisaalta myös ihmisten kyky ja resurssit sopeutuvat muutoksiin ovat erilaiset. Erityisen haavoittuvia ovat köyhät yhteisöt, varsinkin sellaiset, jotka ovat keskittyneet ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöiden korkean riskin alueille.

Mikäli ilmastonmuutokseen sopeutumista ja torjumista ei aloiteta nyt, eniten kärsivät ne, jotka ovat jo kaikkein heikoimmassa asemassa. Ilmastonmuutos vaatii valmiutta globaaliin taakanjakoon ja solidaarisuuteen. Kehitysmaita on autettava saavuttamaan kansainväliset päästötavoitteet. Yksi tärkeimmistä toimista tässä on teknologian siirto. Sen sijaan, että länsimaat ja suuryritykset pitävät kiinni omista tekniikoistaan, tulee patenttijärjestelmiä uudistaa siten, että kehitysmaille on edullista ottaa käyttöön ympäristöystävällistä teknologiaa.

Maapallon lämpeneminen vaikuttaa miljoonien ihmisten terveyteen erityisesti alueilla, joiden sopeutumiskyky on alhainen. Ilmastonmuutos kasvattaa myös monien tartuntatautien esiintymisaluetta.

Kioton pöytäkirjan velvoitekauden päättyessä vuonna 2012 on saatava voimaan mahdollisimman kattava ja kaikkia osapuolia velvoittava sopimus, jossa päästövähennysvelvoitteet jakautuvat reilusti ja oikeudenmukaisesti maiden kesken.
Tavoitteena tulee olla globaali sopimus määrällisistä, sitovista ja asetettuihin tavoitteisiin nähden riittävistä päästövähennyksistä. Sopimuksen laskelmien pitää perustua päämäärään, ettei ilmasto lämpenisi yli 2°C verrattuna esiteolliseen tilanteeseen. Sopimuksen tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2050 mennessä 80 prosentilla.
Laajamittaisen ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii muutosta energia- ja kasvupolitiikassa, sekä kulutustavoissamme.
Vaadittujen toimien tekemisen yleinen hyväksyntä vaatii sitä, että ilmastonmuutoksen torjunnan sosiaaliset vaikutukset otetaan huomioon, niin negatiiviset kuin positiivisetkin, ja, että niitä hallinnoidaan reilusti.
Ilmastonmuutoksen täydellinen pysäyttäminen on mahdotonta, mutta muutoksiin sopeutuminen tulee myös aloittaa riittävän ajoissa. Erityisen tärkeää sopeutumisen osalta on arvioida ilmastonmuutoksen alueelliset vaikutukset.
Kansainvälisesti on varmistettava terveydenhuoltojärjestelmien kyky reagoida ilmastonmuutoksen kärjistämiin laajoihin terveysongelmiin.

Muutos vähähiiliseen talouteen tulee merkitsemään valtavaa mullistusta nykyisessä tuotannossa. On selvää, että markkinoilla tulee olemaan sekä voittajia että häviäjiä. Yrityksistä voittajia ovat ne, jotka tekevät tarvittavat muutokset ajoissa ja pääsevät näin markkinajohtajan asemaan - häviäjiä taas ne, jotka luottavat siihen, että mikään ei muutu eikä heidän tarvitse myöskään muuttaa tuotantomenetelmiään.

Sosialidemokraattisten nuorten mielestä yhteiskunnallisia muutoksia on ennakoitava esimerkiksi koulutusjärjestelmän avulla. Työntekijät eivät saa joutua työttömyyden kautta muutoksen maksumiehiksi. Tulevaisuuden työpaikat syntyvät panostamalla ympäristöystävällisiin teknologioihin.

5. KEHITYS- JA KAUPPAPOLITIIKKA – AVAIN HYVINVOINTIIN

Kehitys- ja kauppapolitiikan on kuljettava käsi kädessä maailmanlaajuisen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen edistämiseksi. Edistyksellinen kehityspolitiikka ja oikeudenmukainen kauppapolitiikka sekä kansainväliset investoinnit ovat täynnä mahdollisuuksia edesauttaa kestävää kehitystä ja talouskasvua. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen sekä ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun vahvistaminen ovat niiden tärkeimpiä tehtäviä.

5.1 Kehityspolitiikan maailmanlaajuiseen kumppanuuteen

Kehityspolitiikan tärkein tavoite on köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen. Politiikalla tulee edistää ihmisoikeuksia, demokratiaa, hyvää hallintoa, tasa-arvoa ja oikeusvaltion toteutumista. Se vaatii kestävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä vähiten kehittyneissä maissa ja niiden integroimista asteittain maailmantalouteen.

Kehitys ja ihmisoikeudet ovat toisiaan tukevia ja toisistaan riippuvia elementtejä. Köyhyyden poistamisessa on tärkeää lisätä yhteisön ja yksilön vaikutusmahdollisuuksia oman elämänlaatunsa parantamiseen. Kehitys vaatii perinteisten kansalais- ja poliittisten oikeuksien lisäksi taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumista. Demokratian, hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien vahvistumiseksi on parannettava kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan, median ja poliittisten puolueiden tasavertaisia toimintamahdollisuuksia. Alueellista eriarvoisuutta on vähennettävä muun muassa vahvistamalla paikallishallintoa

YK:n vuosituhattavoitteet viitoittavat tietä toimivaan kehityspolitiikkaan, mutta tavoitteiden toteutuminen suunnitellusti vuoteen 2015 on valitettavasti epätodennäköistä teollisuusmaiden puutteellisen sitoutumisen vuoksi.

Kehityspolitiikan keskipitkän aikavälin tavoite tulee olla YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttaminen.
Suomen ja EU:n tulee aktiivisesti toimia erityisesti vuosituhatjulistuksen kahdeksannen kehityspäämäärän – globaali kumppanuus kehitykselle – luomiseksi.
Julkisten kehitysyhteistyömäärärahojen nostaminen 0,7 %:iin BKT:sta sekä riittävä organisatorinen valmius kehitysyhteistyöhön ovat välttämättömiä askelia kehitystavoitteiden saavuttamiseksi.
Kehityspolitiikan onnistumiseksi on yhteistyössä kehitysmaiden kanssa oltava aitoa kumppanuutta, poliittista vuoropuhelua, kansalaisyhteiskunnan osallistumista ja tasa-arvoa.
Kehitysyhteistyömäärärahat pitää ohjata kehittyville maille lahja-apuna ja investointitukina. Parhaiten suoriutuville maille tulee kehittää vakaampia tukimuotoja, jotka sisältävät suoraa budjettitukea maan kehittämiseen.

5.2 Koulutus ja terveys kehityksen moottorina

Pitkäjänteisellä kehityspolitiikalla tulee vahvistaa kehitysmaiden paikallisia valmiuksia ja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Nuorten ja naisten yhteiskunnallisen osallistumisen lisääminen vaatii erityistä huomiota. Tytöillä ja naisilla on oltava mahdollisuus opiskella ja hankkia koulutusta.

Jokaisella yksilöllä on oltava mahdollisuus päättää omaan seksuaalisuuteensa, kuten läheisten suhteiden solmimiseen, avioitumiseen, ehkäisyn käyttöön ja lasten hankintaan liittyvistä asioista.
Tietoa, koulutusta ja palveluita on lisättävä vahvistamalla tyttöjen ja naisten asemaa, edistämällä turvallista äitiyttä, vähentämällä ei-toivottuja raskauksia sekä ehkäisemällä sukupuolitautien ja hiv-tartuntojen leviämistä.
Tietämystä seksuaaliterveyden ja -oikeuksien sekä tyttöjen ja naisten aseman parantamisen merkityksestä ihmisten hyvinvoinnin lisäämisessä ja kestävän kehityksen edistämisessä lisättävä.

5.3 Kauppapolitiikka kehityksen palveluksessa

Maailmankauppajärjestö WTO:n toiminta on keskeisessä yhteydessä moneen muuhun sektoriin, kuten kehityspolitiikkaan, ympäristönsuojeluun, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siihen sopeutumiseen ja työntekijöiden oikeuksien toteutumiseen. WTO:n asema YK-järjestelmän ulkopuolella toimivana järjestönä on kuitenkin ongelmallinen. Vaikka WTO tekee yhteistyötä YK:n kanssa, WTO:n rooli on useilla sektoreilla YK:n säännöksiä voimakkaampi sopimusten taloudellisen luonteen ja tehokkaan sanktiojärjestelmän takia.

WTO pitää liittää virallisesti YK:n erityisjärjestöksi. ECOSOC:in kontrollivalta tulee ulottaa koskemaan WTO:n toimintaa.
Kehitysmaiden vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia kauppaneuvotteluissa on edistettävä. On tuettava ratkaisuja, jotka ottavat huomioon vähiten kehittyneiden maiden erikoistarpeet.
Maailmankauppajärjestö WTO:n monenkeskisten kauppaneuvottelujen sääntöpohjaisen ja tasa-arvoisen kauppajärjestelmän tulee palvella köyhienkin maiden etuja, muun muassa sallimalla siirtymäaikana korkeampia tulleja, jolloin ne voivat antaa teollisuutensa ja osaamisensa kehittyä.
Työelämän perusnormit (ILO Core Labour Standards), eli ammatillinen järjestäytymisoikeus, oikeus solmia kollektiivisia työehtosopimuksia, pakkotyön kielto ja lapsityövoiman kielto, tulee sisällyttää WTO-sopimuksiin.
WTO-sopimusten tulee olla yhteensopivia YK:n ympäristö- ja ilmastosopimusten kanssa.

Kansainvälistä palvelujen kaupan yleissopimusta GATS:ia on menneisyydessä monesti yritetty käyttää välineenä julkisten palvelujen yksityistämiselle tai pakkokilpailuttamiselle. Jatkossakin on turvattava julkisten palveluiden, kuten koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen ja vesihuollon asema.

GATS:in soveltamisalasta on rajattava pois yleishyödylliset palvelut, kuten koulutus, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut ja vesihuolto.
Koulutuksen kansainväliselle vaihdolle on mahdollisimman pian löydettävä kansainvälinen viitekehys kauppasopimusten ulkopuolelta. Luontevin taho tämän luomiselle on UNESCO, jonka työ koulutuksen maailmanlaajuisessa edistämisessä on laajalti tunnustettu.

Kehitysmaiden tärkeimpiä vientituotteita ovat maataloustuotteet. Teollisuusmaat ovat kuitenkin jo vuosia lastanneet maatalousylituotantonsa maailmanmarkkinoille erilaisten vientitukien avulla. Tällölin kehitysmaiden maataloustuottajien tulot laskevat ja heidän kilpailumahdollisuutensa laskevat olemattomiin.

Kehitysmaiden tuotteille on taattava pääsy teollisuusmaiden markkinoille.
Teollisuusmaiden, mukaanlukien EU:n, tulisi pikimmiten poistaa maataloustuotteiden vientituet ja muuttaa maatalouspolitiikkaansa kehitysmaat huomioivaksi. Tässä yhteydessä teollisuusmaiden on tuettava kehitysmaiden maataloustuotannon ekologista kestävyyttä tutkimus- ja kehitysohjelmin sekä tarvittaessa suoralla tuella.

5.4 Globaali talous kehityksen moottorina

Globaalit talousinstituutiot voivat oikein toimiessaan olla äärimmäisen tärkeitä tahoja maailmantalouden vakauttajina ja globaalin kehityksen edistäjinä. Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki ovat kuitenkin menneisyydessä olleet valitettavan tunnettuja yksinkertaistavasta uusliberalistisesta politiikastaan ja kohtuuttomista rakenneuudistusvaatimuksistaan, jotka ovat estäneet monen maan vakaan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen.

Kehitysmaiden velkaongelma vaatii ratkaisua. Suurin osa veloista on peräisin siirtomaa-ajalta tai sen jälkeiseltä diktatuuriajalta. Monet näistä hallinnoista ovat nyt kaatuneet, mutta velat ovat vain kasvaneet. Lainojen korot nousivat 70-luvulla öljykriisin jälkeen. Nykyään maat maksavat enemmän velkoja takaisin kuin saavat kehitysyhteistyön muodossa.

Osana kehitys- ja kauppapolitiikkaa pitäisi myös huomioida monikansallisten yritysten rooli kehitystavoitteiden saavuttamisessa. Monikansallisten on mahdollisuus edistää ihmisoikeuksien, eritoten työelämän oikeuksien toteutumista kehitysmaissa, toimimalla vastuullisella ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

IMF:n ja Maailmanpankin sisäisiä toimintatapoja on muutettava demokraattisemmiksi. Yksittäisten valtioiden ylikorostunutta valtaa järjestöissä on rajoitettava.
IMF:n vastuulle tulee sen alkuperäisen tehtävän mukaisesti määritellä kansainvälisen talousjärjestelmän vakauden ylläpitäminen ja taloudellisten kriisien torjunta.
Veroparatiisit on purettava. Toimintatapoina on verotuksen minimitason määrittäminen ja pitkällä aikavälillä verotuksen yhtenäistäminen.
Maailmanpankin tulee tukea globaalia kehityspolitiikkaa ja YK:n vuosituhattavoitteita riittävillä investointituilla reiluin ehdoin.
Kehitysmaiden velkojen anteeksianto-ohjelman toteuttamista on nopeutettava ja ohjelmaa on laajennettava.

On otettava käyttöön innovatiivisia kehitysrahoituslähteitä, kuten valuutanvaihto-, lentolippu- ja hiilidioksidiverot.
Monikansallisia yrityksiä pitää kauppapolitiikan keinoin kannustaa kantamaan globaali vastuunsa kehityksestä.

Suomen sekä muiden teollistuneiden maiden tulisi tehdä OECD:n toimintaohje monikansallisille yrityksille sitovaksi velvoitteeksi.

6. ALUEELLISTUMISESTA TYÖKALU MAAPALLOISTUMISEN HALLINTAAN

Vahvaa alueellista yhteistyötä tarvitaan sekä maailmanlaajuisen oikeusjärjestyksen lujittamiseksi että alueellisten ongelmien ratkaisemiseksi.

EU:n on edistettävä muiden maanosien sisäistä yhteistyötä ja tarjottava asiantuntemustaan rakenteiden lujittamiseksi. Esimerkiksi Etelä-Amerikan Mercosur ja Afrikan unioni voivat oikein tuettuna pitkällä aikavälillä kyetä saavuttamaan tarpeeksi hyvän toimintakyvyn maanosien ongelmien identifioimiseen ja ratkaisemiseen.
EU-tasolla täytyy Pohjois-Euroopan lähialueyhteistyöhön panostaa niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. EU on pidettävä esillä ihmisoikeusperiaatteittaan ja muita poliittisia tavoitteitaan taloudellisten päämääriensä ohella. Pohjoisen ulottuvuuden tulisi saada EU:ssa oma budjettilinjansa.
Suomen rooli lähialueyhteistyössä tulee olla vahva niin kansallisesti kuin EU:nkin kautta. Kansallisesti tulee keskittyä paikallistason projekteihin lähialueiden demokraattisuuden ja turvallisten kansalaisyhteiskuntien edistämiseksi.
Pohjoisen ulottuvuuden, pohjoismaisen yhteistyön ja Itämeren alueen erilaisten edustuksellisten foorumien välille tulee kehittää kiinteämpää yhteistyötä ristikkäisyyksien välttämiseksi.

YHTEENVETO

Demokratian ja tasa-arvon toteutuminen on yhteinen vastuumme, jota ei ole mahdollista toteuttaa keskittymällä vain omaan kansallisvaltioon tai sen lähipiiriin. Kansallisvaltion suvereniteetti on nykymaailmassa haihtuva illuusio – olemme (lähestulkoon täysin) riippuvaisia ympärillämme toimivasta kansainvälisestä verkostosta.

Sosialidemokraattisten Nuoret tekevät ja edistävät työtä rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Asiakirjaamme kootut teemat ja niiden painotukset ovat vankka perusta oikeudenmukaiselle ja tasa-arvoiselle maailmanyhteisölle.