Uutiset
Tällä sivulla julkaistaan Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n ja piirien kannanotot ja tiedotteet. Lisäksi osiosta löytyy järjestöä koskevia uutisia. Tapahtumista voit lukea lisää tapahtumaosiosta.
Demarinuoret: Eurooppa raiteilleen
29.07.2010 14.44
Demarinuoret vaatii Euroopan unionia ja sen jäsenvaltioita panostamaan ympäristöystävällisempään matkustamiseen sekä huippunopean eurooppalaisen rautatieverkoston luomiseen. Ilmastonmuutos pakottaa meidät kaikki harkitsemaan uudella tavalla elämäntapaamme ja valintojamme esimerkiksi rakentamisessa, tuotannossa ja liikenteessä. Viimeaikaiset ongelmat Euroopan ilmatilassa osoittivat lentoliikenteen haavoittuvaisuuden ja riippuvuutemme lentoliikenteestä.
Raideliikenteen osuutta eurooppalaisesta liikenteestä on lisättävä. Eurooppalainen rautatieverkosto ei ole tarpeeksi hyvin suunniteltu. Rautatieverkosto on monissa maissa, etenkin Itä- ja Pohjois-Euroopassa, tehty vain maan sisäistä liikennettä varten - ei maiden rajat ylittävän liikenteen tarpeisiin. "Tarvitsemme eurooppalaisempaa näkökulmaa raideliikenteen kehittämiseen, jotta se palvelisi paremmin ihmisten ja liike-elämän tarpeita," Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio visioi. "Raideliikenteen on oltava aito vaihtoehto lentoliikenteelle Suomessa ja Euroopassa."
Demarinuorten liittokokous 2010: liittokokouksen aloiteanti varsin runsas
28.07.2010 14.07
Demarinuorten XXIII liittokokouksen käsiteltäväksi tuli yhteensä 104 aloitetta mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Turussa pidetyssä liittokokouksessa aloitteista käytiin hyvin aktiivista lähetekeskustelua ja valiokuntien työskentely venyi myöhään yöhön.
Poliittisissa aloitteissa perinteisiä aihealueita
Poliittisissa aloitteissa aloitteiden tekijöitä huolettivat hyvin tyypilliset taloudellisen taantuman aikaan liittyvät aiheet kuten maksuttoman koulutuksen ja taloudellisten tukimuotojen säilyminen, työllisyyden edistäminen ja huoli räjähtäneestä nuorisotyöttömyydestä. Näiden kaikkien teemojen voidaan katsoa olevan Sosialidemokraattisten Nuorten perusarvoja ja liittokokousedustajien oli helppo olla kaikista yhtä mieltä, eli liittokokous velvoitti liittohallituksen työskentelemään aktiivisesti yllä mainittujen aloitteiden puolesta.
Poliittisista aloitteista suurinta keskustelua käytiin peruskoulun uskonnonopetuksen lakkauttamisesta, turkistarhauksen kieltämisestä, ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon siirtämisestä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) piiriin ja ajoneuvoverouudistuksesta.
Valiokuntakäsittelyn jälkeisenä päivänä liittokokousaloitteista päätettiin lopullisesti kokoussalissa ja tiukan äänestyksen jälkeen liittokokous päätti, että perinteinen uskonnonopetus kouluissa on lopetettava ja se korvattaisiin vastaavasti elämänkatsomustiedolla. Elämänkatsomustiedon koettiin mahdollistavan oppilaalle paremmat mahdollisuudet tutustua kaikkiin uskontoihin tasapuolisesti.
Turkistarhaus jakaa tunnetusti vahvasti mielipiteitä ja sen suhteen ei yllätyksiä tullut tälläkään kertaa, sillä lähetekeskustelu oli varsin vilkasta. Jyväskylän Sosialidemokraattisten Nuorten ja opiskelijoiden JSDN:n aloitteesta liittokokous velvoitti liittohallituksen toimimaan turkistarhauksen kieltämisen puolesta.
Keskustelua herätti runsaasti myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto, jonka koetaan olevan huonommin järjestettyä kuin yliopisto-opiskelijoiden. Liittokokous päätti, että myös ammattikorkeakouluopiskelijat tulee saattaa YTHS:n palveluiden piiriin tavoitteena kuitenkin, että opiskelijaterveydenhuolto siirtyisi pikkuhiljaa kokonaan julkiseksi palveluksi.
Puhtaampaa ilmaa kestävillä ja uusiutuvilla energiantuotantomalleilla
Ympäristöä koskevia aloitteita tuli liittokokoukselle yllättävän vähän. Ympäristöpoliittisissa aloitteissa keskustelua kuohutti perinteiseen tapaan ydinvoima ja energiapolitiikka. Lopulta liittokokous päätti ilman äänestystä, ettei Sosialidemokraattiset Nuoret puolla toiminnallaan uusien ydinvoimaloiden rakentamista vaan nojaa energiakantansa uusiutuviin energian tuotantomuotoihin.Seuraavan kaksivuotiskauden ajan liittohallitus tulee työskentelemään myös ilmastolain voimaansaattamisen puolesta, jolla pystyttäisiin takaamaan päästövähennyksien toteutuminen suunnitellusti.
Avioliittolaki sukupuolineutraaliksi ja hyötyruotsi säilytettävä opetusohjelmissa
Liittokokous käsitteli tasa-arvoaloitteita isyystestien tasa-arvoistamisesta, maahanmuuttajien kielipolitiikasta aina veren laatuun riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Tasa-arvoasioissa liittokokousedustajien mielipiteitä jakoi erityisesti ikiaihe hyötyruotsi ja äänestyksen jälkeen ruotsin kielen asema opetuksessa ja koulutuksessa on säilytettävä nykyisellään. Demarinuorten aiemmin ajama vanhempainvapaa 4+4+4- malli muuttui ns. Islannin malliksi, eli 6+6+6- malliksi, jolla turvataan vanhempainvapaan tasaisempi jakautuminen siten, että kuusi kuukautta kuuluu äidille, kuusi isälle ja yksi kuuden kuukauden pätkä vanhempien päätöksen mukaan jommallekummalle.
Liittokokous velvoitti liittohallituksen edelleen ottamaan aktiivisesti kantaa sukupuolineutraalin avioliiton puolesta ja tämä tulee olemaan myös yksi nuorisoliiton vaaliteema kevään eduskuntavaaleissa.
Liittokokous hyväksyi myös muutosesityksen, jolla Sosialidemokraattiset Nuoret julistautuivat feministiseksi liikkeeksi, eli sukupuolten tasa-arvoa ajavaksi liikkeeksi. Tässä Demarinuoret seuraa sisarjärjestönsä Demariopiskelijoiden SONK:n jalanjälkiä. Tulevaisuudessa Demarinuoret tulee työskentelemään sen puolesta, että naiset ja miehet vapautetaan sukupuoleen liitettävistä perinteisistä malleista ja molemmat sukupuolet olisivat vapaita rakentamaan identiteettiään huolimatta sukupuolestaan.
Demarinuorten tapahtumia Pohjois-Suomeen ja kansainvälistä yhteistyötä lisättävä
Järjestövaliokunnassa käsiteltäviä aloitteita tuli viime liittokokousaloitteisiin verrattuna vähemmän. Liittokokous päätti avata liittohallituksen kokoukset jäsenistöille, mutta ei yhtynyt aloitteeseen liittoneuvoston perustamisesta, jota perusteltiin avoimemman demokratian luomisella. Perinteinen toimintamalli siis säilyi ja liittohallitus käyttää edelleen liiton ylintä päätäntävaltaa liittokokouksien välillä.
Oulun Sosialidemokraattisen Nuorisopiirin aloitteesta liittokokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan Demarinuoret järjestää vähintään kerran vuodessa tapahtuman Pohjois-Suomessa. Liittokokous koki myös kansainvälisen yhteistyön tärkeäksi ja erityisesti yhteistyötä Pohjoismaiden ja Viron Sosialidemokraattisten nuorisojärjestöjen kanssa tulisi lisätä entisestään.
Tapahtumista tulee myös entistä kasviruokapitoisempia. Liittokokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan useamman päivän mittaisissa tapahtumissa tarjotaan vähintään yhtenä päivänä vain kasvisruokaa. Demarinuorten tapahtumissa pyritään edistämään luomu- ja lähiruoan käyttöä.
Liittokokous linjasi yksimielisesti, että liikunnan tulisi olla osa jokapäiväistä elämäämme ja hyvä kunto edesauttaa meitä jaksamaan paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin työelämässä. Sosialidemokraattiset Nuoret haluaa kannustaa kaikkia työnantajia luomaan omat liikuntaohjelmansa, joilla työntekijöiden hyvinvointia voidaan kehittää ja työssä jaksamista parantaa.
Demarinuoret: Vanhempainvapaajärjestelmä vihdoinkin uudistettava
26.07.2010 11.14
Julkaistu 23.7.2010
Demarinuoret vaatii vanhempainvapaajärjestelmää vihdoinkin uudistettavan siten, että se mahdollistaa vanhempien tasa-arvoisen vanhemmuuden ja työssäkäynnin. Suomessa on otettava käyttöön niin sanottu 6+6+6 malli, jossa vanhempainvapaata pidennetään kestoltaan yhteensä 18 kuukauteen. Vapaa jaetaan kolmeen kuuden kuukauden jaksoon, joista yksi on kiintiöity kummallekin vanhemmalle ja yksi jakso voidaan jakaa vanhempien kesken. Niin sanotun "Islannin mallin" omaksuminen myös Suomeen mahdollistaisi vanhemmuuden kustannusten jakautumisen tasapuolisesti niin vanhempien kuin työnantajien kesken.
Suomessa on tällä hetkellä voimassa järjestelmä, jossa vanhempainvapaa on kestoltaan 158 arkipäivää, eli hieman yli kuusi kuukautta. Useimmissa tapauksissa vanhempainvapaan käyttää lapsen äiti. "Nykyinen järjestelmämme ei kannusta tasa-arvoiseen vanhemmuuteen," toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio. "Suomessa edelleen suurten palkkatuloerojen vuoksi äiti jää yleensä pienituloisempana lapsen kanssa kotiin toisen vanhemman käydessä töissä."
Vanhemmuuden kustannukset kasaantuvat liian usein naisvaltaisten alojen työnantajille, mikä vastaavasti johtaa liian helposti määräaikaisiin työsuhteisiin ja pätkätöihin. "Näin nykyisen järjestelmän suurena heikkoutena on myös, että yhä useampi nainen joutuu olemaan pitkiä aikoja poissa työmarkkinoilta," Kontio jatkaa. "Tämä tulee kysymykseen etenkin silloin, kun nainen on jäänyt äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta. Seuraavan hallituksen on otettava vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen hallitusohjelmaansa."
Demarinuoret: Varusmiespalveluksen kiinniolokäytännöt yhtenäistettävä
26.07.2010 10.52
Julkaistu 9.7.2010
Demarinuoret on huolissaan eriarvoistavasta kiinniolojärjestelmästä, joka mahdollistaa ”naamakertoimeen” perustuvan viikonloppuvapaan poistamisen. Demarinuoret vaatii Suomen Puolustusvoimia yhtenäistämään kiinniolokäytäntöjään palveluspaikoista tai sotilasarvosta riippumatta. Puolustusvoimien on muutettava käytäntöjään siten, että kotiuttamishetkellä kaikilla saman saapumiserän ja palvelusajan suorittaneilla varusmiehillä on takanaan yhtä monta kiinnioloviikonloppua. Erityistapauksissa on syytä kuitenkin huomioida rangaistusmuotona käytettävät kiinnioloviikonloput.
Suomen Puolustusvoimien kiinniolokäytäntö on määritelty asevelvollisuuslaissa, jonka mukaan varusmiehelle voidaan myöntää kuntoisuuslomaa, henkilökohtaista lomaa tai henkilökohtaista syylomaa. Lomapäivien määrä määräytyy erilaisin perustein sen mukaan suorittaako varusmies esimerkiksi aseellista vai aseetonta palvelusta. Myös palvelusajan pituus vaikuttaa lomapäivien määrään. Varusmiehelle myönnettävistä lomista päättää harkinnanvaraisesti perusyksikön päällikkö, joukkoyksikön tai joukko-osaston komentaja.
Käytännössä tämä tarkoittaa pahimmassa tapauksessa kuitenkin sitä, että upseereiden poistuttua kasarmilta viikonlopuksi yksikön varusmiesjohtajat saattavat muuttaa kiinnioloviikonlopun nimilistaa naamakertoimen mukaan. Tämän voidaan katsoa olevan puhdasta simputusta, jolle varusmies ei voi tehdä mitään ainakaan ennen seuraavaa arkipäivää, jolloin ylemmät päälliköt saapuvat töihin. Tällöinkin asia useimmiten painetaan villaisella. ”On käsittämätöntä, että vielä 2010-luvulla nuoria ihmisiä kohdellaan keskiaikaisen epätasa-arvoisesti!” huudahtaa Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio. ”Pitempään palvelleilla varusmiehillä voi olla jopa kymmenen kiinniviikonlopun ero.”
Lippu-lehti hakee päätoimittajaa
22.06.2010 12.04
Liittokokouskauden vaihtuessa myös toimijat vaihtuvat. Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n pää-äänenkannattaja Lippu-lehti hakee päätoimittajaa liittokokouskaudelle 2010–2012. Päätoimittaja vastaa lehden sisällöstä ja kirjoittajien rekrytoinnista yhteistyössä toimitussihteerin kanssa.
Päätoimittajalta edellytetään innostusta ja innostavaa otetta lehden toimituksesta. Kokemus lehden toimittamisesta ja tekemisestä on eduksi, mutta ei välttämätöntä.
Lähetä hakemuksesi 31.7. mennessä osoitteella Sosialidemokraattiset Nuoret ry,Saariniemenkatu 6, 00530 Helsinki tai puheenjohtaja@ demarinuoret.fi. Merkitse kuoreen/viestin otsikoksi ”päätoimittaja”. Lisätietoja päätoimittajan paikasta antaa Lippu-lehden päätoimittaja Kati Kokkonen (kati.kokkonen(a)aloiteaitta.fi) ja toimitussihteeri Paulus Toropainen (040-484 6773) (paulus.toropainen(a)demarinuoret.fi).
Demarinuorten liittokokous vaatii Gazan saarron lopettamista
15.06.2010 10.45
Israelin asettama saarto Gazaa kohtaan on laiton ja monien kansainvälisten tahojen, kuten YK:n ja EU:n, sekä yksittäisten valtioiden tuomitsema. Kansainvälisten tahojen tuomitsemisesta ja Israeliin kohtaan suunnatusta paheksunnasta huolimatta saarto on voinut jatkua jo vuosia. Israelin tekemä isku Gaza Free Movement avustuslaivueeseen ja sen surulliset seuraukset olisivat olleet vältettävissä, mikäli kansainvälinen yhteisö olisi painostanut Israelia tiukemmin neuvotteluihin palestiinalaishallinnon kanssa.
Demarinuorten liittokokous vaatii kansainväliseltä yhteisöltä konkreettisia toimenpiteitä Gazan saarron lopettamiseksi. Israel on toiminut kansainvälisen oikeuden vastaisesti eristämällä Gazan ulkomaailmasta ja kieltämällä lähes kokonaan humanitaarisen avun perillepääsyn. Mikäli Israel ei suostu tekemään puolueetonta selvitystä avustussaattueeseen tekemästään hyökkäyksestä yhteistyössä kansainvälisen yhteisön kanssa sekä päästämään humanitaarista apua Gazaan, tulee YK:n vastata Israelille taloudellisen pakottein. Kansainvälisen yhteisön tulee puolestaan huolehtia paremmin velvoitteestaan suojella siviilejä ja edistää rauhaa konkreettisin toimin.
Demarinuorten Kontio: Kaksikielisyyttä ei pidä romuttaa
15.06.2010 09.51
Kokoomuksen puoluekokouksen linjaus hyötyruotsin oppivelvollisuuden romuttamisesta on ristiriitainen. "Perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. On käsittämätöntä, että Kokoomus vaatii ruotsin kielen aseman dramaattista heikentämistä, mutta samalla se ei halua muuttaa kielen perustuslaillista asemaa," ihmettelee Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio.
Kysymys ruotsin kielen opetuksen merkityksestä on huomattavasti monitahoisempi kuin yleisestä keskustelusta käy ilmi. Mikäli ruotsin kieltä ei enää opeteta kaikille, on myös perustuslakia uudistettava. Ruotsin kielen asema näkyy laajalti yhteiskunnassa kuten kuntien kieliluokituksissa ja itsehallinnossa, viranomaisen palveluvelvoitteessa, virkojen kelpoisuusvaatimuksissa, Ylen toiminnassa sekä monissa muissa yhteiskunnallisissa asioissa. "Ruotsin kielen aseman politisointi pelkästään pakkoruotsista puhumiseen osoittaa silkkaa välinpitämättömyyttä Suomen lainsäädäntöä ja Suomessa asuvia ruotsinkielisiä kohtaan," Timo Kontio murahtaa.
Kaikilla Suomessa asuvilla on oltava oikeus omaan äidinkieleensä ja kulttuuriinsa. Suomi on osa pohjoismaista yhteisöä ja ruotsin kielen osaaminen tukee yhteistyötä pohjoismaisella alueella. "Vaikka pidämmekin tärkeänä, että ruotsin kielen asema turvataan, haluamme myös herättää keskustelua siitä, miksi suomalaiset eivät hallitse ruotsin kieltä nykyistä paremmin," toteaa Kontio. "Yksi konkreettinen keino ruotsin kielen parempaan oppimiseen olisi, että ruotsin opetus kulkisi muun opetuksen ohessa koko koulu- ja opiskeluajan. Myös kieltenopetuksen imagon parantamiseen on syytä panostaa."
Sosialidemokraattiset Nuoret linjasi 11.-13.5.2010 pidetyssä liittokokouksessaan Turussa, että ruotsin kielen asema opetuksessa ja koulutuksessa on säilytettävä nykyisellään. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen tarjoamasta esimerkistä huolimatta Demarinuorten puheenjohtajisto kunnioittaa liittokokouksessa demokraattisesti muodostettua kantaa.
Demarinuorten uuden puheenjohtajan nimi on Timo Kontio
12.06.2010 12.40
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n XXIII liittokokous on valinnut uudeksi puheenjohtajaksi Timo Kontion, 27, Helsingistä. Kontio on työskennellyt aiemmin Ammattiin opiskelevat –SAKKI Ry:ssä poliittisena vaikuttajana ja esimiestehtävissä.
Omassa kampanjassaan Timo toi esiin avoimuuden ja jäsendemokratian lisäämistä Demarinuorten toiminnassa. ”Demarinuoret on edistyksellinen nuorisojärjestö ja tiivis osa kansainvälistä sosialidemokraattista liikettä. Jäsenistö on suurin voimavaramme”, Kontio toteaa. Kevään 2011 eduskuntavaalit voitetaan tuolla voimalla.
Vaaleissa tärkeimmät teemat meille Demarinuorille ovat tällä hetkellä yhä pahenevan nuorisotyöttömyyden poistaminen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen. ”Ihmisten edun on tultava ennen yritysten etua”, Kontio linjaa.
| heini.larros@city.fi | |
| toimitus@forum24.fi | |
| janne.kaijarvi@sanoma.fi | |
| mikko.salo@kirkkonummensanomat.fi | |
| jyrki.kortelainen@lehtiyhtyma.fi | |
| pekka.joutlahti@sanoma.fi | |
| voima@voima.fi, | |
| kirsti.pohjonen@almamedia.fi,al.politiikka@aamulehti.fi, al.kotimaa@aamulehti.fi | |
| toimitus@esaimaa.fi, uutinen@esaimaa.fi, eeva.sederholm@esaimaa.fi, politiikka@esaimaa.fi, jyrki.nuottimaki@esaimaa.fi | |
| toimitus@ess.fi, maarit.raunio@ess.fi, kotimaa@ess.fi | |
| martta.nieminen@sanoma.fi, hanna.kaarto@sanoma.fi | |
| hs.politiikka@sanoma.fi, hs.kotimaa@sanoma.fi | |
| markku.peltonen@hameensanomat.fi, toimitus@hameensanomat.fi | |
| marja.tyynismaa-rintala@ilkka.fi, toimitus@ilkka.fi | |
| juha.jaakkonen@iltalehti.fi, il.toimitus@iltalehti.fi | |
| uutiset.is@sanoma.fi, mika.koskinen@sanoma.fi | |
| paivi.bisi@kainuunsanomat.fi, toimitus@kainuunsanomat.fi, pirkko.keskinen@kainuunsanomat.fi | |
| politiikka@kaleva.fi, toimitus@kaleva.fi, kotimaa@kaleva.fi, verkkotoimitus@kaleva.fi, antti.ervasti@kaleva.fi | |
| jouko.salmela@karjalainen.fi , toimitus@karjalainen.fi, heikki.kemppainen@karjalainen.fi | |
| tiina.ojutkangas@kpk.fi, toimitus@kpk.fi | |
| esko.parkkila@keskisuomalainen.fi, kotimaa@keskisuomalainen.fi | |
| pirjo.paloranta@kouvolansanomat.fi, toimitus@kouvolansanomat.fi | |
| pekka.rytkonen@lapinkansa.fi, lktoimitus@lapinkansa.fi | |
| toimitus@lansi-savo.fi, hilkka.rantala@lansi-savo.fi | |
| martti.vuolukka@pohjolansanomat.fi, ps.toimitus@pohjolansanomat.fi | |
| pirjo.rautio@pohjalainen.fi, toimitus@pohjalainen.fi | |
| sss.toimitus@sss.fi, jarmo.vahasilta@sss.fi, hia.sjoblom@sss.fi | |
| juha.stahle@satakunnankansa.fi, sk.toimitus@satakunnankansa.fi | |
| vesa.karkkainen@savonsanomat.fi, uutiset@savonsanomat.fi | |
| ari.niemi@turunsanomat.fi, ts.politiikka@turunsanomat.fi, vesa.somppi@vs-media.fi | |
| ilkka.ulkuniemi@yle.fi | |
| esko.tikkanen@yle.fi | |
| yle.uutiset@yle.fi | |
| yle.uutiset@yle.fi | |
|
|
| ari.ojala@sbs.fi | |
| inka.haukka@mtv3.fi | |
| ilona.puttonen@auranaallot.fi | |
|
|
|
|
| aki.karjalainen@radiokajaus.fi | |
| mikko.mesiainen@radiomega.fi | |
| toimitus@radiopori.fi | |
| tuotanto@nic.fi, jyrki.yliniemi@nic.fi | |
| pekka.iitola@radiovaasa.fi | |
| novauutiset@radionova.fi | |
| uutiset@nelonen.fi, timo.toropainen@nelonen.fi | |
| radiouutiset@yle.fi | |
| palaute.yle24@yle.fi, teksti-tv@yle.fi | |
| risto.jussila@stt.fi , merja.kononen@stt.fi, toimitus@stt.fi, hannu.kuparinen@stt.fi | |
| mika.peltonen@up-uutispalvelu.fi | |
| kari.leppanen@up-uutispalvelu.fi | |
| vesa.somppi@vs-media.fi | |
| tiedotus@alli.fi | |
| toimitus@demari.fi, materiaali@demari.fi, antti.vuorenrinne@demari.fi | |
| pekka.turkki@demari.fi, sari.saloranta@demari.fi | |
| abl@arbetarforlaget.fi | |
| toimitus@ksviikko.fi | |
| toimitus@pohjolantyo.fi | |
| ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi | |
| eteenpain@etp.kymp.net | |
| toimitus@viikko-hame.fi, jarkko.nissinen@viikko-hame.fi | |
| toimitus@viikkopk.fi | |
| toimitus@vapauslehti.com | |
| matti.hirvola@sdp.fi | |
| sd@eduskunta.fi, leila.vasama@eduskunta.fi | |
| jarkko.piirainen@sdp.fi | |
| jani.ryhanen@demarinuoret.fi, anette.parviainen@demarinuoret.fi, miia.manninen@demarinuoret.fi | |
| heta.valimaki@demarinuoret.fi, anssi.pirttijarvi@demarinuoret.fi | |
| toimitus@digitoday.fi | |
| kas.toimitus@sps.fi, antero.karppinen@sps.fi |
Demarinuoret ei kannata äänestysikärajan laskua
09.06.2010 11.40
Demarinuoret ei kannata äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen. Nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisääminen on ensisijaisen tärkeää, mutta tavoitteeseen pääsy vaatii paljon muuta kuin näennäisesti hienoja poppakonsteja.
Demarinuorten mielestä aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattaminen on yksi peruskoulutuksen keskeinen tehtävä. Kouluissa on panostettava yhteiskuntaoppiin ja annettava nuorille selkeä kuva siitä miten yhteiskuntamme toimii ja miten asioihin voi vaikuttaa. Varsinkin ammatillisissa oppilaitoksissa yhteiskuntaopetuksessa on tällä hetkellä suuria puutteita. Yhtenä nuoria aktivoivana tapana Demarinuoret näkee koulujen ovien avaamisen yhteiskunnallisille vaikuttajille, sekä kansalaisjärjestöille että poliittisille nuorisojärjestöille.
”Äänestysikärajaa pohdittaessa on myös hyvä kysyä miksi 16-vuotias olisi tarpeeksi valveutunut äänestämään, mutta ei tarpeeksi valveutunut asettumaan ehdolle? Olisi outoa että äänestäjät jatkossa jaettaisiin kahteen kastiin; niihin joilla on täydet oikeudet ja niitä jotka saavat lohdutuspalkinnon. Nuoret tarvitsevat aitoja vaikuttamismahdollisuuksia ja tietoa, jotta he täysikäisinä osaavat käyttää sitä valtaa joka heille kuuluu.” Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki toteaa.
Lounais-Suomen ja Itä-Suomen Demarinuorten kannanotto Israelin sotatoimia vastaan sekä Suomen ja Israelin vaietun asekaupan julkistamiseksi
02.06.2010 12.21
Maanantaina aamulla 31. toukokuuta Israelin armeijan kommandojoukot hyökkäsivät kansainvälisellä vesialueella rauhanaktivistien avustuslaivasaattueeseen vasten kansainvälisiä sopimuksia. Saattueessa oli noin 700 rauhanaktivistia ja kymmenen tonnia avustustarpeita kuten muun muassa lääkkeitä, pyörätuoleja ja elintarvikkeita.
Viime vuosina Suomi on lisännyt asekauppaa Israelin valtion kanssa. Vuonna 2009 elokuussa Suomi osti asevoimien käyttöön suunniteltua elektroniikkaa Israelilta 17 miljoonalla eurolla. ICAHD:n raportin mukaan Suomi on myynyt Israelin valtion omistamalle Elbit Systemsille ja Rafael Defence Systemille ohjusteknologiaa, jota käytetään muun muassa laserohjattavissa Lizard-pommeissa. Näiden pommien osia on löydetty jokapuolelta Gazan kaistaa, kuten koulujen pihoilta, sairaaloista ja kodeista.
Suomi on maailmanlaajuisesti profiloitunut rauhantyöhön, mutta voiko Suomi olla puolueeton rauhansovittelija, kun se käy kauppaa kansainvalisiä lakeja rikkovan ja sotaakäyvän valtion kanssa? Suomen velvollisuus on toimia neutraalisti tukematta sotatoimia ja olla pohjoismaalaisena demokraattisena valtiona esimerkiksi muulle maailmalle. Niin Gazan kaistalla kuin avustuslaivasaattueessakin Israelin armeijan käyminen siviilien ja rauhanaktivistien kimppuun on tuomittavaa. Nyt viimeistään on aika kohdistaa laajempaa kansainvälistä huomiota Gazan kaistalla tapahtuviin jokapäiväisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Gazan kaistan kauppasaarto on avattava.
Lounais-Suomen ja Itä-Suomen Demarinuoret vaativat perusteellista selvitystä Suomen ja Israelin välisistä asekaupoista, jotka kustannetaan suomalaisilla verorahoilla. Selvityksestä on tultava esille myös, käytettiinkö Suomen aseteknologiaa Gazan sotarikoksissa kaksi vuotta sitten. Suomen hallituksen on osaltaan vaadittava Israelia noudattamaan kansainvälisiä lakeja ja lopettamaan humanitääriset loukkaukset sekä Suomen hallituksen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota ihmisoikeusrikkomuksiin. Siviileihin kohdistuvat aseelliset toimet on tuomittava kaikissa olosuhteissa.
Demarinuorten varapuheenjohtaja Hirvonen: Heinäluoman linjaus ei ole kestävä
25.04.2010 13.32
Demarinuorten varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen kritisoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman lausuntoa, jonka mukaan Suomen tulisi kiristää työperäisen maahanmuuton linjaa. Hirvosen mielestä ei ole syytä asettaa vastakkain suomalaisia ja ulkomaalaisia työnhakijoita.
Suomessa on edelleen verrattain vähän
maahanmuuttajia ja tulevaisuudessa työvoimaa tarvitaan Suomen rajojen
ulkopuolelta. ”Väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen muutos vaatii
työperäistä maahanmuuttoa. Olisi lyhytnäköistä rajoittaa sitä
tämänhetkisen taantuman varjolla.” toteaa Hirvonen. Hirvosen mukaan
sosialidemokraattien on pidettävä kiinni arvoistaan, eikä antaa ns.
maahanmuuttokriitikoiden
hallita keskustelua. ”Heinäluoman pelko kaksista työmarkkinoista on
aiheellinen. On pidettävä huoli siitä, että Suomeen tulevilla
maahanmuuttajilla on mahdollisuus kielikoulutukseen ja oikeat tiedot
suomalaisen työelämän pelisäännöistä.” Hirvonen linjaa.
Demariopiskelijat ja Demarinuoret liputtavat maksutonta koulutusta
21.04.2010 10.52
Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ja Demarinuoret osallistuvat opiskelijajärjestöjen mielenosoitukseen, jossa iloitaan suomalaisesta menestystarinasta maksuttomasta koulutuksesta. Liitot näkevät, että opiskelijaliikkeen kaiken toiminnan perustana tulee olla tasa-arvon edistäminen. Mielenosoitus osoittaa, että opiskelijaliike on valmis taistelemaan tämän tavoitteen edestä.
SONK ja Demarinuoret ovat myös tyytyväisiä SDP:n puoluehallituksen linjaukseen siitä, että tutkintoon johtava koulutus on yksilölle maksutonta. SDP:n puoluehallituksen puoluekokoukselle esittämässä Varjosta valoon –ohjelmassa linjataan suomalaisten lisäksi myös muualta maailmasta tulleiden oikeus maksuttomaan koulutukseen.
”Niin kansallisen kuin myös ylikansallisen lahjakkuusreservin hyödyntäminen tapahtuu parhaiten, kun erilaiset esteet koulutuksen suorittamiseen ovat poissa”, toteaa SONKin puheenjohtaja Katri Nokela.
Liitot ovat huolissaan erilaisista tutkintomaksuista ja laittomista materiaalimaksuista, joita esiintyy erityisesti toisella asteella. ”Ne rapauttavat maksuttoman koulutuksen ideaa, ja voivat vaikeuttaa tutkinnon läpäisyä”, muistuttaa Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki.
Demarinuoret järjestää nuorisotyöllisyysvoimalan Imatralla 23.4.2010
13.04.2010 15.16
Demarinuoret järjestää yhteistyössä SDP:n kanssa 23.4.2010 Imatran ammattiopiston ja AMK:n auditoriossa nuorisotyöllisyysvoimalan. Tapahtumaan on kutsuttu keskustelemaan alueen poliittisia päättäjiä, työmarkkinajärjestöjen edustajia ja valtionhallinnon edustajia. Tapahtumassa paneudutaan ongelman alueellisiin erityishaasteisiin ja pyritään löytämään niihin yhteisiä ratkaisuja.
Nuorisotyöllisyysvoimala 23.4.2010 klo 14-16
Paikka: Imatran ammattiopiston ja AMK:n auditorio, Koulukatu 5, Imatra
Paikalla keskustelemassa:
Tiia Meuronen, Sakki Ry:n 1. varapuheenjohtaja
Timo Tilli, ay-aktiivi
Jukka Kärnä, SAK:n aluepäällikkö
Pirjo Hedman, EK:n aluepäällikkö
Jarmo Pirhonen, johtaja, Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Lisäksi paikalla on keskustelemassa Etelä-Karjalan ammattiopiston opiskelijayhdistyksen edustaja.
Keskustelua johtaa Imatran kaupunginvaltuutettu Niina Malm.
Demarinuorten johtoon hyviä ehdokkaita
13.04.2010 10.37
Sosialidemokraattisten kesäkuiseen liittokokoukseen valmistautuminen on hyvässä vauhdissa. Liittokokoukselle jätettävien aloitteiden määräaika umpeutui juuri ja aloitteita tehtiin edellisvuosien tapaan kymmeniä.
Liittokokouksessa valitaan liitolle uusi hallitus. Liiton puheenjohtajakisaan on tähän mennessä asetettu kaksi ehdokasta; Teemu Hirvonen Savonlinnasta sekä Timo Kontio Helsingistä.
Liiton varapuheenjohtajaehdokkaiksi on asetettu Jani Kokko, Miikka Lönnqvist ja Juha Vallittu.
Hanna Isbom Demarinuorten pääsihteeriksi
12.04.2010 11.05
Demarinuorten uudeksi pääsihteeriksi on valittu VTM Hanna Isbom. Isbom aloittaa tehtävässään työn päivänä 1.5.
Helsingin Demarinuoret: Timo Kontio nuorisoliiton puheenjohtajaksi
09.04.2010 14.32
Helsingin Sosialidemokraattinen Nuorisopiiri on 8.4.2010 päättänyt asettaa Timo Kontion ehdolle Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n puheenjohtajaksi. Timo on aktiivinen 26-vuotias helsinkiläinen jolla on vahva kokemus vaikuttamisesta etenkin nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa.
Timo tuo nuorisoliittoon koulutuspolitiikan ja kansalaisjärjestötoiminnan asiantuntemusta. Työkseen hän johtaa pääsihteerinä valtakunnallista puoluepoliittisesti sitoutumatonta opiskelijajärjestöä missä hän on joutunut kovien tilanteiden eteen. Tämän Helsingin Demarinuoret tietää toimineen erinomaisena kouluna politiikan teon haastavalla kentällä kasvamiseksi. Koulutukseltaan Timo on sosionomi ja erikoistunut nuoriso- ja päihdetyöhön. Tällä hetkellä hän on Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan ylioppilas. Maratonjuoksua harrastavana Timo tietää, että suurten tavoitteiden eteen on tehtävä pitkään ja uutterasti töitä. Helppoihin ratkaisuihin ei politiikassakaan pidä sortua.
Timo on aktiivinen toimija Demariopiskelijoiden liittohallituksessa ja nuorisoliiton toiminnassa. Hän työskentelee myös erittäin uutterasti kotiseudullaan Helsingissä puoluepolitiikan saralla nuorisopiirin hallituksen jäsenenä ja puolueosastonsa varapuheenjohtaja. Timo valittiin myös Helsingin edustajaksi SDP:n puoluekokoukseen Joensuussa 27.-29.5. Tähänkin luottamukseen tukeutuen Helsingin demarinuoret ovat varmoja, että Timo Kontio on paras vaihtoehto nuorisoliittoa johtamaan.
Itä-Suomen Demarinuoret: Työmarkkinatuen tarveharkinta lisää nuorten perheiden ahdinkoa
09.04.2010 14.25
Työmarkkinatuessa otetaan huomioon avio- ja avopuolison tulot. Lapsettomalla työttömällä työmarkkinatuki alkaa pienentyä, jos puolison bruttotulot ovat yli 1384 euroa kuukaudessa. Tarveharkinnan takia työmarkkinatukea ei makseta lainkaan, jos puolison kuukausitulot ylittävät 2414 euroa kuukaudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työtön osapuoli saattaa joutua täysin puolisonsa elätettäväksi, mikä etenkin nuorissa perheissä saattaa tulla yllätyksenä. Vaikka avopuolisoilla ei ole juridista elatusvelvollisuutta, muuttuvat toisen tulot työmarkkinatuen tarveharkinnan vuoksi yhtäkkiä yhteisiksi. Käytännössä tulot ovat kuitenkin harvoin yhteisiä nuorten pariskuntien talouksissa.
Vaikka tarveharkinnan perusteena on sosiaalisten tulonsiirtojen väärinkäytösten estäminen, tulkitaan sitä kuitenkin tällä hetkellä sosiaalista eriarvoisuutta merkittävästi lisäävällä tavalla. Puolison rahoilla eläminen on nöyryyttävää työttömän osapuolen kannalta missä ikäluokassa tahansa, mutta etenkin nuorilla, vastavalmistuneilla pariskunnilla työmarkkinatuen tarveharkinta aiheuttaa usein syvän taloudellisen ahdingon, sosiaalisista ongelmista puhumattakaan. Nuorten perheiden taloudet eivät ole yhtä vakaalla pohjalla kuin vaikkapa keski-ikäisten, sillä nuorilla on harvoin merkittävää omaisuutta, eikä ansiosidonnainen työttömyystukikaan ole usein työkokemuksen myötä vielä ennättänytkertyä. Tällöin saatetaan olla tilanteessa, jossa työssäkäyvän puolison nettotulot ovat noin tuhat euroa, josta pakollisten elinkustannusten jälkeen käteen jää joitakin satasia, jos niinkään paljon.
Työttömän nuoren riippuvuus työssäkäyvän puolison tuloista aiheuttaa todistettavasti masennusta ja syrjäytymistä, ja ennen kaikkea lisää nuorten parisuhteiden rikkoutumisen riskiä. Puolisonsa tuloista riippuvaisilla ihmisillä mm. avioeroriski on kaikissa ikäluokissa keskimääräistä korkeampi. Nykyinen tilanne kannustaa lisäksi porsaanreikien etsimiseen – toimeentulosyistä monet ovat esimerkiksi nimellisesti joutuneet eroamaan ja muuttamaan näennäisesti eri asuntoihin, jotta työttömän puolison työmarkkinatuki nousisi ja kotitalouden toimeentulo paranisi. Tämä vaihtoehto on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpi, kuin tarveharkinnan poistamisesta aiheutuva lisäkustannus. Työnteon tulisi aina olla kannattavaa, eikä lainsäädännön keinoin tulisi ylläpitää sellaisia rakenteita, jotka edistävät syrjäytymistä ja köyhyyttä.
On epäoikeudenmukaista, että verotuksessa jokainen yksilö on oma yksikkönsä, mutta sosiaaliturvassa toisen pitääkin elättää toinen. Koska perheverotus ei Suomessa ole käytössä, eikä työtöntä puolisoaan elättävä työssäkäyvä puoliso saa minkäänlaista verohelpotusta korvauksena panostuksestaan, ei puolison tulojen myöskään tulisi vaikuttaa työttömän tukien määrään. Työmarkkinatuen tarveharkinta tulisi ehdottomasti arvioida uudelleen, ja sen poistamista tulisi vakavasti harkita niin pian kuin mahdollista. Kaikilla tulee olla oikeus perusturvaan ja ennen kaikkea oikeus omaan rahaan. Työmarkkinatuen tarveharkinta lisää suomalaisessa yhteiskunnassa jo nyt erittäin korostunutta eriarvoisuuden polarisaatiota, ja ajaa jo valmiiksi heikommassa osassa olevat kansalaiset yhä syvempään ahdinkoon.
Demarinuoret ja SDP järjestävät nuorisotyöllisyysvoimalan 7.4.2010
30.03.2010 14.23
Demarinuoret järjestää yhteistyössä SDP:n kanssa 7.4.2010 Porin kirjastossa nuorisotyöllisyysvoimalan. Tapahtumaan on kutsuttu keskustelemaan alueen poliittisia päättäjiä, työmarkkinajärjestöjen ja valtionhallinnon edustajia. Tapahtumassa paneudutaan ongelman alueellisiin erityishaasteisiin ja pyritään löytämään niihin yhteisiä ratkaisuja.
Nuorisotyöllisyysvoimala 7.4.2010 klo 13.30-15
Paikka: Porin Kirjaston kokoustila, Gallen-Kallelankatu 12
Paikalla keskustelemassa:
Piia Alvesalo, Elinkeinoelämän keskusliiton aluepäällikkö
Anita Reunamo, Palvelualojen Ammattiliitto PAM:n edustajiston vpj.
Esa Anttila, Porin kaupunginvaltuuston SD-ryhmän puheenjohtaja
Mari Järvinen, Porin seudun TE-toimiston työvoimaneuvoja
Janne Suomala, Porin kaupungin nuorten työpajan esimies
Keskustelua johtaa Ulvilan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Anni Kulmala
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu!
Uudenmaan Demarinuoret: Näpit irti lakko-oikeudesta!
26.03.2010 14.44
Uudenmaan demarinuoret tuomitsevat jyrkästi viimeaikaiset puheet
suomalaisen lakko-oikeuden rajoittamisesta ja rikkurityövoiman käytön
sallimisesta. Tämä olisi paluuta kohti viime vuosisadan epävakaisiin
työmarkkinaolosuhteisiin ja työnantajan sanelupolitiikkaan. On vaikea nähdä
tämänkaltaisia toimenpiteitä yhteiskunnan kokonaishyödylle ja sen
tasapainoiselle kehitykselle edullisina.
Työntekijällä on oikeus mennä
lailliseen lakkoon työnehtosopimuksettoman tilan vallitessa, samalla tavoin kuin
myös työnantajalla on oikeus julistaa vastaavassa tilanteessa neuvottelujen
vauhdittamiseksi työsulku. Jos lakko-oikeutta rajoitettaisiin, pitäisi myös
työnantajan työsulun julistamista rajoittaa.
”Lakko-oikeuden rajaaminen
jättäisi työntekijät voimattomaan ja epätasa-arvoiseen asemaan. Tämä ei olisi
omiaan ylläpitämään suomalaista molemmin puolisen sopimisen kulttuuria, joka on
ollut Suomelle selkeä menestystekijä”, toteaa Uudenmaan Demarinuorten
puheenjohtaja Juha Vallittu.
Uudenmaan Demarinuoret haluavat muistuttaa
myös, että Suomessa lakkoillaan varsin vähän länsimaisella mittapuulla. Lakkoon
meneminen on aina raskas toimenpide myös työntekijöille, joten lakkoilu on aina
harkittua ja se on yksi vähistä suoran vaikuttamisen keinoista Suomessa.
”Työntekijöiden kyykyttämisen sijaan tulisi keskittää yhteiset voimavarat
yhteisen linjan löytämiseen ja sopimisen kautta toimintaan”, Vallittu lisää.
Uudenmaan Demarinuoret pitivät kevätkokouksensa Hyvinkäällä 24.3.2010. Kokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat ja alustajana oli Hyvinkääläinen eduskuntavaaliehdokas Pasi Karttunen.
Kokoomusnuorten ja Demarinuorten liittohallitukset: Luvat myönnettävä kaikille kolmelle ydinvoimalahankkeelle
25.03.2010 10.06
Kokoomusnuorten ja Demarinuorten liittohallitukset kannattavat lupien myöntämistä kaikille sellaisille ydinvoimalahankkeille, jotka täyttävät kaikki vaaditut kriteerit, eli tässä tapauksessa kaikille hakijoille.
”Kyse on suomalaisen työn ja hyvinvoinnin tulevaisuudesta. Ilman kohtuuhintaista ja toimitusvarmuudeltaan taattua energiaa teollisuus ei voi säilyä Suomessa”, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki. ”Lisäksi kyse on ympäristöstä. Päästötön ydinenergia on tehokkain keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.”
”Tällä hetkellä Suomi on auttamattoman riippuvainen tuontienergiasta”, muistuttaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman. ”Ainoastaan ydinvoiman lisärakentamisella Suomessa tätä riippuvuutta voidaan vähentää. Ydinvoima on realiteetti, kysymys on vain siitä, tuotammeko ydinenergiamme itse Suomessa turvallisissa laitoksissamme vai ostammeko energiamme vähemmän luotettavista venäläisistä ydinvoimaloista.”
Demarinuorten ja Kokoomusnuorten liittohallitukset ovat huolissaan viime aikoina lisääntyneestä populistisesta ydinvoiman vastaisuudesta. Yhteisellä ulostulollaan liittohallitukset haluavat ilmaista, että vastuullisten suurten puolueiden keskuudessa ydinvoima nähdään olennaisena osana monipuolista energiantuotantoa, joka mahdollistaa panostukset puhtaampaan teknologiaan ilman pelkoa energiakriisistä.
Demarinuorten jäsenhankintakilpailu käynnissä!
22.03.2010 09.40
Demarinuorten perinteinen jäsenhankintakilpailu on täällä taas! Tällä kertaa kilpaillaan henkilökohtaisessa sarjassa ja eniten uusia jäseniä hankkinut palkitaan 150€ matkalahjakortilla. Palkintojen makuun pääsee jo, kun tuo kaverinsa mukaan toimintaan. Helpoimmin liittyminen käy liittymislomakkeen kautta. Muistathan pitää huolen, että kaveri kertoo saaneensa tiedon jäsenyydestä juuri sinulta!
Jäsenhankintakilpailun aika on 25.1.-9.6.2010 ja tilannetta seurataan säännöllisesti tällä sivulla. Luvassa on hyvien palkintojen lisäksi myös mainetta.
Jäsenhankintakilpailun palkintolista on seuraava:
1 jäsenen hankkinut saa Demarinuorten pinssin.
5 jäsentä hankkinut saa Demarinuorten vihkon.
10 jäsentä hankkinut saa Demarinuorten mukin.
15 jäsentä hankkinut saa Demarinuorten T-paidan.
20 jäsentä hankkinut saa Demarinuorten repun.
Kisaa johtaa tällä hetkellä 11 uutta jäsentä hankkinut Ville Karhu Salosta.
Demarinuorten Välimäki: Välinpitämättömyys ei ole rohkeutta
23.02.2010 15.41
Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki ihmettelee Kokoomusnuorten puheenjohtajan Wille Rydmanin lausuntoja joissa hän ehdottaa, että Suomi ei enää vastaanottaisi kiintiöpakolaisia. Rydmanin mielestä kiintiöillä ei ratkaista ongelmia, joten niistä voitaisiin luopua. Demarinuoret korostaa, että kiintiöpakolaisten kohdalla kyse on kansainvälisestä solidaarisuudesta ja avun tarpeessa olevien auttamisesta. Vaikka kehitysmaiden tilanne ei pelkästään sillä ratkeakaan, niin Suomen viime vuonna vastaanottamien 727 ihmisen elämälle avulla oli suuri merkitys.
Maahanmuuttopolitiikasta tulee keskustella avoimesti ja kotouttamiseen liittyviin ongelmiin pitää puuttua. Demarinuoret vaatii, että maahanmuuttajien tulee päästä nopealla aikataululla kielikursseille ja että kunnille taataan riittävät resurssit kotouttamissuunnitelmien tekemiseen. Demarinuorten mielestä monikulttuurisuuden kammoksuminen ja rajat kiinni –politiikka, jossa irtisanoudutaan kansainvälisistä sitoumuksista, ei ole rohkeutta, vaan monimutkaisen tilanteen yksinkertaistamista mediaosumien toivossa.
Demarinuoret: Oppilashuolto arvioitava myös toisella asteella
22.02.2010 12.11
Demarinuoret toivoo, että oikeuskansleri Jaakko Jonkan opetusministeriöltä pyytämä selvitys oppilashuollosta koskisi myös toista astetta. Oikeuskanslerin tuoreessa päätöksessä todetaan, ettei oppilashuolto näytä toteutuvan peruskouluissa perusopetuslaissa edellytetyn tasoisena. Jonkka pyytää vuoden loppuun mennessä arviota tilanteen kehityksestä, sekä siitä miten puutteet aiotaan korjata.
Demarinuoret on ollut huolissaan oppilashuollon tilasta jo kauan ja pitää siksi Jonkan tilaamaa selvitystä erittäin tarpeellisena ja tervetulleena. Demarinuoret korostaa kuitenkin, että selvityksen tulisi kattaa myös toisen asteen koulutus, koska ongelmat oppilashuollossa koskevat suuressa määrin myös lukioita ja ammattikouluja.
Aivan liian harva nuori saa koulukuraattorin ja psykologin palveluita. Stakesin ja opetushallituksen suositusten mukaan 800 oppilasta kohden tulisi olla vähintään yksi koulupsykologi ja koulukuraattori. Suomen kunnissa tilanne on kuitenkin hälyttävä, sillä paikoitellen koulukuraattoreita ja psykologeja on oppilaisiin nähden alle puolet suosituksista.
Demarinuoret toivoo, että oikeuskanslerin pyytämä selvitys johtaisi konkreettisiin toimenpiteisiin sekä peruskouluissa että toisella asteella.
Demarinuorten nettikauppa avattu!
12.02.2010 14.29
Kauan kaivattu ja toivottu Demarinuorten nettikauppa on avattu. Kaupasta voit ostaa helposti ja vaivattomasti Demarinuorten tuotteita.
Nettikauppa toimii omassa osoitteessaan ja palvelee sinua vuorokauden ympäri. Kaupan tuotevalikoimaa päivitetään uusien tuotteiden osalta kevään kuluessa.
Nettikaupan linkin löydät myös Demarinuorten etusivun alareunasta. Tervetuloa shoppailemaan!
Demarinuoret ja SONK: Valuutanvaihtovero käyttöön
01.02.2010 10.22
Valuutanvaihtoveron lisäksi tarvitaan muita toimenpiteitä finanssikriisiin johtaneiden syiden ratkaisemiksi, kuten tarkempaa kansainvälistä lainsäädäntöä ja kansainvälisen viraston perustamista, joka valvoo rahoitus- ja erityisesti johdannaismarkkinoita. Veroparatiisien toimintaan puuttuminen ja purkaminen on myös välttämätön
askel pääoman globaalien liikkeiden kontrolloimiseksi.
Starttipäiviltä potkua vuoteen
26.01.2010 11.37
Vuosi 2010 alkoi vauhdikkaasti Voionmaa-opistolla järjetetyillä Starttipäivillä. Piirien ja osastojen aktiivit kokoontuivat oppimaan järjestöllisiä kiemuroita ja tutustumaan toisiinsa mukavassa ja rauhallisessa ilmapiirissä.
Starttipäivillä aloitettiin myös Demarinuorten perinteinen jäsenhankintakilpailu. Vuonna 2010 kilpailusarjana on henkilökohtainen sarja ja paras jäsenhankkija palkitaan Liittokokouksessa 150€ matkalahjakortilla. Lisätietoja kilpailusta voit lukea jäsenhankintakilpailun omilta sivuilta jäsenpalvelut-sivun alta. Liiton toimiston väki toivottaa kaikille onnea kilpailuun!
Itä-Suomen Demarinuoret: Teemu Hirvosesta Sosialidemokraattisten Nuorten puheenjohtaja
12.01.2010 12.38
Itä-Suomen Demarinuoret esittää Teemu Hirvosta Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n puheenjohtajaksi liittokokouskaudelle 2010-2012. Teemu on 25-vuotias yhteiskuntapolitiikan opiskelija Savonlinnasta, ja on Savonlinnan kaupunginhallituksen jäsen, sekä Etelä-Savon maakuntahallituksen varapuheenjohtaja.
Teemu on vahva poliittinen osaaja, jolla on laajaa asiantuntemusta, sekä kykyä viedä asioita eteenpäin ja tuoda esille suurellekin yleisölle. Hän omaa vankan sosialidemokraattisen arvomaailman ja haluaa olla mukana oikaisemassa maailman epäkohtia.
Demarinuorista Teemulla on laaja kokemus monella tasolla. Parhaillaan hän toimii Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n varapuheenjohtajana. ”Demarinuorten tulee olla tulevaisuudessa maan johtava poliittinen nuorisojärjestö. Tarvitsemme lisää medianäkyvyyttä, rohkeutta ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja tahtoa tehdä merkittäviä poliittisia linjanvetoja”, visioi Teemu.
Teemun ahkera työ sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen hyväksi on kantanut hedelmää. Itä-Suomen Demarinuoret toivoo että tämä työ jatkuu Teemun osalta Sosialidemokraattisten Nuorten puheenjohtajana.
Demarinuorten uusi puheenjohtaja valitaan Turussa järjestettävässä liittokokouksessa kesäkuussa 2010.
Demarinuoret: Yksi lautanen riittää
07.01.2010 15.28
Demarinuoret toivoo, että presidentin valtaoikeuksista käytävässä keskustelussa keskityttäisiin ensisijaisesti siihen, miten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johdetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt käynnissä oleva valtapeli, jossa nykyiset viranhaltijat ja muut päättäjät kinastelevat keskenään, tekee pelkästään hallaa politiikan uskottavuudelle.
Demarinuoret on huolissaan siitä, että mahdollisia perustuslaillisia muutoksia pohditaan liikaa nykytoimijoiden mukaan. Kyse ei ole henkilöistä, vaan periaatteellisesta vallanjaollisesta valinnasta. Nykyisiä pelisääntöjä on noudatettava kunnes niitä mahdollisesti muutetaan, ja tehtäviin valittujen henkilöiden on myös saatava toimia niiden mukaisesti. Työnjaosta riitely julkisuudessa ei ole tarpeellista eikä järkevää.
Demarinuoret kannattaa presidentin valtaoikeuksien kaventamista. Presidentin tulisi olla ensisijaisesti arvojohtaja, ja päätöksenteossa tulisi vahvistaa parlamentarismia.
Uudenmaan Demarinuoret: Seksuaalirikollisuudelle stop!
14.12.2009 13.34
Uudenmaan Demarinuoret ilmaisivat syyskokouksessaan lauantaina 21.11.2009 huolensa seksuaalirikollisten lievistä tuomioista. Uudenmaan Demarinuoret nostavat erityisesti esille huolen rikosten uhreista. Tuomioiden lievyys nousi jälleen esiin kammottavan Keski-Suomen pedofiiliringin tapauksesta. Tapauksen kolme päätekijää käyttivät kahta pientä lasta hyväkseen törkeästi ja vieläpä lasten oman äidin välittämänä. 7-10 vuoden tuomiot, joita tekijät saivat, ovat aivan liian lievät verraten heidän rikokseensa.
Seksuaalirikokset ja niiden tuomiot pöyristyttävät Uudenmaan Demarinuorten piirihallituksen jäsentä Taina Viikaria: ”Seksuaalirikosten uhrit, varsinkin lapset, tulevat kärsimään koko loppuelämänsä traumaattisesta hyväksikäytöstä ja monille seksuaalisesti hyväksikäytetyille tulee mielenterveysongelmia ja normaalin elämän eläminen jatkossa on todella epätodennäköistä.”
Kovempien tuomioiden lisäksi Suomessa pitäisi panostaakin uhrien auttamiseen ja tukemiseen hyväksikäytön jälkeen. Mitkään rahalliset korvaukset eivät auta uhreja käymään läpi tapahtunutta.
Suomessa pitäisi miettiä myös uusia tapoja, millä tekijät joutuisivat vastuuseen teoistaan. ”Vallankäyttäjät voisivat miettiä vakavasti radikaalejakin toimintatapoja, kuten pedofiilien kuvien julkaisemista, jota esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi käyttää”, Viikari toteaa.
Uudenmaan Demarinuoret vaativat eduskuntaa ottamaan rikoslain esille seksuaalirikosten kohdalta ja miettimään kovempia keinoja tuomioistuimien käytettäväksi. Myös uhrien tehokkaampaan tukemiseen ja auttamiseen tarvittavia resursseja pitää lisätä mahdollisimman pian.
Uudenmaan Demarinuoret ry piti sääntömääräisen syyskokouksen Vantaan Tikkurilassa. Vuoden 2010 puheenjohtajaksi valittiin Juha Vallittu Hyvinkäältä. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Maija Kuntsi Sipoosta, Taina Viikari Hyvinkäältä, Joona Räsänen Lohjalta, Yousfi Oussama Nurmijärveltä, Vesa Piekkari Hyvinkäältä, Jörgen Illman Lapinjärveltä, Laura Ylitalo Tampereelta ja Kaarlo Kähärä Vantaalta. Varajäseniksi valittiin Kai Lepomäki Vantaalta, Harri Niemi Keravalta, Niko Pelho Vantaalta sekä Juha Häkkinen Vantaalta.
Demarinuoret: Venäjän kieli ja kulttuuri opetussuunnitelmiin
10.12.2009 14.09
Demarinuorten mielestä venäjän kielen asema vaatii Suomessa pikaista parannusta. Venäjänkieliset ovat selkeästi kasvava vähemmistö suomessa ja suurin kielivähemmistö esimerkiksi Etelä-Karjalassa, Pohjois- Karjalassa ja Kainuussa.
Venäläisvähemmistöä kuitenkin syrjitään työelämässä ja venäläisturisteihin suhtaudutaan usein ennakkoluuloisesti. Peruskoulussa ja lukiossa venäjän kieli ei ole valinnaisaineena yhtä suosittu kuin esimerkiksi saksa ja ranska. Pakollisissa oppiaineissa Venäjästä puhutaan lähinnä Suomen sotahistorian yhteydessä. Tämä vääristää suomalaisten kuvaa Venäjästä ja venäläisyydestä, vaikeuttaa venäläismaahanmuuttajien kotoutumista ja rajoittaa kaupan ja matkailualan työpaikkojen syntymistä. Vienti Venäjälle ja venäläismatkustajat ovat tärkeitä tulonlähteitä erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen muuttotappioalueilla. Selvää on, että Venäjän kielen merkitys tulee vielä tulevaisuudessa kasvamaan entisestään.
Etelä- Savossa on kolmen kaupungin projektina edistetty esimerkillisesti Venäjän kielen opiskelua ja madallettu opiskelukynnystä. Projektin rahoituksessa osallistutaan muun muassa opettajan ja oppilaan matkakustannuksiin. Näin varmistutaan ryhmien toteutumisesta myös silloin kun osallistujia on vähän. Demarinuoret toivoo, että vastaavia projekteja toteutettaisiin laajasti.
Demarinuoret vaatii venäjän kielelle ja kulttuurille parempaa asemaa peruskoulun ja lukion valtakunnallisissa ja paikallisissa opetussuunnitelmissa. Venäjän kielelle tulisi antaa vahva asema suomalaisessa koulutusjärjestelmässä.
Demarinuoret kokee tärkeäksi myös, että venäjänkielisten kotouttamiseen panostettaisiin entistä paremmin. Esimerkiksi toisen asteen koulutuksen yhteydessä olevien venäjänkielisten oppilasryhmien integroitumista muihin ryhmiin tulee parantaa.
”Todellista mieskauneutta" -toverikalenteri kerää rahaa lapsille ja nuorille
10.12.2009 13.30
Uudenmaan ja Vantaan Demarinuoret haluavat olla omalta osaltaan mukana edistämässä lasten ja nuorten hyvinvointia. Yhteistyön voimin järjestöt ovat valmistaneet Toverikalenterin vuodelle 2010, jossa kuvataan meitä demareita juuri sellaisena, kuin olemme. Kalenterin kuvissa demarimiehet paljastavat lähes kaiken hyvän asian eteen. Kalenterituotot ohjataan hyväntekeväisyyteen, vantaalaiselle Icehearts- järjestölle, jonka toimintaa järjestöt haluavat tukea.
– Toverikalenteri on kalenteri, jossa esitellään todellista mieskauneutta. Se ei ole ensimmäinen laatuaan, mutta varmasti hauskin. Tarkoituksenamme oli löytää mahdollisimman monta yli 100 kiloista nuorta miestä paljastamaan itsensä hyvän asian eteen, kertoo Minna Räsänen, Vantaan Demarinuorten puheenjohtaja.
– Halusimme ohjata tämän vuoden kalenterituotot Iceheartsille, koska heidän perusarvonsa ”Kaikki pelaa” antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden osallistua. Järjestö on jo vuosien ajan tarjonnut turvallisen ja ilmaisen harrastusmahdollisuuden lapsille ja nuorille, joilla ei muuten olisi siihen mahdollisuutta. Icehearts on loistava tapa toimia syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä lasten kasvun tukemisen edistämisen eteen, toteaa Kai Lepomäki, Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja.
Kaikki 10 euron arvoisen kalenterin tuotot ohjataan Iceheartsille. Kalenteria voi tilata osoitteesta www.uudenmaandemarinuoret.fi tai sähköpostitse toverikalenteri@gmail.com
Demarinuorten Välimäki: Suvaitsevaisuutta, ei kieltoja
07.12.2009 16.11
Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki pitää Perussuomalaisten nuorten vaatimusta kieltää minareettien rakentaminen Suomessa suvaitsemattomana. Vaatimus on käsittämätön, varsinkin kun YK:n ihmisoikeusneuvosto on juuri tuominnut Sveitsin minareettien rakentamiskiellon katsoen sen rikkovan kansainvälistä oikeutta.
Perussuomalaiset Nuoret eivät pidä kieltoa uskonnonvapauskysymyksenä koska islamin uskon harjoittaminen ei ole minareeteista riippuvainen. Välimäki katsoo, ettei rakentamisoikeutta voida rajoittaa uskontokunnan perusteella, vaan kaikkia on kohdeltava tasa-arvoisesti. Yhdenkään uskonnon harjoittaminen ei ole kiinni rakennuksista, ja niitä koskevat päätökset on aina tehtävä tapauskohtaisesti.
Kuten Perussuomalaiset Nuoret toteaa, on Suomi osa Eurooppaa, eikä immuuni sen ilmiöille. Eurooppalaisuus vaatiikin meiltä avoimuutta monille eri kulttuureille ja uskonnoille. Perussuomalaisten Nuorten vaatimus on askel väärään suuntaan. (7.12.09)
Demarinuoret: Työttömien syrjäytymistä ehkäistävä kaikin keinoin
25.11.2009 15.40
Demarinuoret vaatii, että panostuksia työttömien työpajatoimintaan on lisättävä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Työttömien henkisiä ja terveydellisiä resursseja on tuettava panostamalla päihdehuoltoon ja työkykyä ylläpitävään kuntouttavaan työtoimintaan. Demarinuoret korostaa, että heikoimmista huolehtiminen on arvovalinta, ja että työttömyysongelman heikosta hoitamisesta lankeaa yhteiskunnalle kallis lasku myöhemmin.
Työttömyyden kasvaessa lisääntyvät niin taloudellinen epävarmuus kuin elämänhallintaan liittyvät ongelmat. 1990-luvun alun lamasta lähtien Suomeen on muodostunut huomattava vaikeasti työllistyvien pitkäaikaistyöttömien joukko, jonka asemaa heikentävät sekä reaalitasoltaan jälkeenjääneet perusturvaetuudet että vanhenevan osaamisen myötä alati vaikeutuva paluu työmarkkinoille. Lisäksi nykytaantumassa työttömyyden muodoista nopeiten on lisääntynyt nuorisotyöttömyys, joka kasvattaa osalla nuorista pitkäaikaistyöttömyyden ja työmarkkinoilta syrjäytymisen riskiä. Esimerkiksi Tampereella nuorisotyöttömyys on kasvanut vuoden aikana huimat 74,8 prosenttia.
Demarinuoret on pettynyt hallituksen hitauteen asian hoitamisessa, ja toivoo että oikeistopuolueissakin ymmärrettäisiin tilanteen vakavuus.
Pohjois-Karjalan Demarinuoret: Suomen taisteltava edistyksellisen ja oikeudenmukaisen ilmastosopimuksen puolesta
20.11.2009 14.48
Pohjois-Karjalan Demarinuoret toivoo syvästi, että Kööpenhaminan sopimuksesta saataisiin luotua edistyksellinen ja mailta suuriakin toimenpiteitä vaativa. Suomen on oltava taistelussa edistyksen eturintamassa näyttämässä tietä, jotta ilmastonmuutos saadaan aisoihin.
Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma, johon on puututtava kansainvälisellä tasolla. Ilmastonmuutoksesta seuraavat ongelmat koskettavat kaikkia maailman ihmisiä, mutta iskevät erityisen pahasti vähävaraisiin, naisiin ja lapsiin, luoden osaltaan eriarvoisempaa maailmaa. Kansainvälisten yhteisöjen on lisättävä varojaan myös näiden globaalisti aiheutettujen ongelmien minimoimiseen.
Ei kuitenkaan riitä yksinomaan, että Kööpenhaminassa saadaan aikaan ilmastonmuutosta hillitsevä sopimus, vaan on myös olennaista miten hillitseminen tehdään. Etenkin kehittyneiden maiden on kannettava vastuunsa, pysäytettävä energiankulutuksensa kasvu ja panostettava uusiutuviin energiamuotoihin. Kehitysmailta tulee myös vaatia toimia, mutta niiden kasvua ei kuitenkaan saa kahlita liian tiukoilla sopimusehdoilla.
Kööpenhaminan kokous on erittäin hyvä tilaisuus saada konkreettinen, edistyksellinen ja oikeudenmukainen ilmastosopimus. Pohjois-Karjalan Demarinuoret vaativat Suomea taistelemaan viimeiset metrit edistyksen eturintamassa tällaisen sopimuksen aikaansaamiseksi sekä toivottavat onnea haasteelliseen, muttei mahdottomaan taisteluun.
Demarinuorten liittohallitus: Kaikki kolme lupaa myönnettävä
16.11.2009 12.19
Demarinuorten liittohallitus kannattaa luvan myöntämistä kaikille kolmelle ydinvoimalupahakemuksen jättäneille. Ydinvoimaa tarvitaan, jotta pääsemme päästötavoitteisiimme, energiantuotantomme on taattu, sähkölaskut pysyvät kohtuullisina ja suomalainen teollisuus ei joudu maanpakoon.
Liittohallitus muistuttaa, että kolmen periaateluvan myöntäminen ei automaattisesti tarkoittaisi kolmen uuden ydinvoimalan rakentamista.
Demarinuorten liittohallitus pitää olennaisena ilmastohaasteeseen vastaamista. Ydinvoimalle ei ole tällä hetkellä vielä realistista korvaavaa vaihtoehtoa. Lisärakentamisella Suomi voisi vähentää kivihiilen käyttöä ja Venäjältä tuotavan ydinsähkön määrää. Lisärakentaminen ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että panostuksia uusiutuviin energiamuotoihin ei lisättäisi jatkuvasti.
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema arvio sähköntarpeen alenemisesta ei Demarinuorten liittohallituksen mielestä ole ristiriidassa lisäydinvoiman rakentamisen kanssa. Sähkönkulutusennusteet ovat epävarmoja. Suomen energiapolitiikkaa ei voida rakentaa alhaisimpien mahdollisten arvioiden varaan, vaan ratkaisujen pitää vastata erilaisiin sähkönkulutusskenaarioihin. Tähän luvan myöntäminen kaikille kolmelle sopii hyvin.
Ville Tahvanainen Itä-Suomen piirin puheenjohtajaksi
03.11.2009 12.04
Sunnuntaina 1.11.09 muodostettiin Pieksämäellä Itä-Suomen uusi Demarinuorten piiri, joka toimii Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan maakunnissa.
”Toiminnan ja resurssien tehostaminen edistää sosialidemokraattista aatetta itäsuomalaisten nuorten keskuudessa”, kertoo Itä-Suomen Demarinuorille valittu puheenjohtaja Ville Tahvanainen.
”Haluamme Itä-Suomen Demarinuorissa edustaa nuorta rohkeutta ja piiriuudistuksella uskallamme olla aikaamme edellä.”
Itä-Suomen Demarinuorten puheenjohtajaksi valittiin 19-vuotias Ville Tahvanainen Joensuusta. Piirihallitukseen valittiin: Ilari Nevalainen, Joensuu, Teemu Hirvonen, Savonlinna, Ari Reunanen, Mikkeli, Sari Niemi, Kuopio, Antti Tokola, Joensuu sekä Jenni Pellinen Savonlinna. Varajäseniksi: Hermanni Riikonen, Joensuu, Henri Ruuskanen, Kuopio, Martti Valjakka, Savonlinna, Teemu Laamanen, Mikkeli.
Piiri aloittaa varsinaisen toimintansa 1.1.2010.
Demarinuoret vaatii kepulikonstein valittua hallitusta vaihtoon!
24.09.2009 12.16
Pääministeri Vanhasen ja valtiovarainministeri Kataisen täydellinen piittaamattomuus vaalirahaskandaalissa paljastuneista suoranaisista väärinkäytöksistä on räikeää kansan aliarvioimista. Edelliset eduskuntavaalit käytiin tietoisesti Suomen kansaa sumuttaen, tämä ei ole demokraattisen järjestelmän kannalta hyväksyttävää.
Hallituspuolueiden joukot toivovat että kun vastuuta väistellään tarpeeksi pitkään tehdyt väärinkäytökset unohtuvat. Demarinuorten mielestä suomalaisen poliittisen järjestelmän kriisi on niin vakava että hallituksen on erottava. Pikimmiten on järjestettävä uudet vaalit,jossa kansa pääsee vaikuttamaan avoimin kortein.
"Uudet ja avoimin kortein käytävät vaalit ovat ainut mahdollisuus puhdistaa pöytä todelliselle politiikan teolle ja saavuttaa takaisin kansalaisten menetetty luottamus eduskuntaa kohtaan", toteaa Demarinuorten varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen. (25.9.09)
Demarinuoret: Opintojen ohjaus on tehokkain keino estää nuoren syrjäytyminen
21.09.2009 15.38
Demarinuoret vaatii opintojen ohjauksen nostamista perusasteen ja toisen asteen koulutuksen kehittämisen tärkeimmäksi teemaksi. Kansainvälisiin tutkimuksiin ja vertailuihin katsomalla voi todeta suomalaisen yleissivistävän koulutuksen olevan ensiluokkaista. Siirtymistä koulutusasteelta toiselle on helpotettu monin tavoin. Silti suomalaisista nuorista aikuisista noin joka kymmenes on suorittanut ainoastaan perusasteen koulutuksen loppuun. Ilman ammatillista tutkintoa ei Suomessa ole juuri edellytyksiä pärjätä työelämässä.
"Nuoret elävät nykyään kohtuuttomien suorituspaineiden keskellä. Samaan aikaan he eivät saa tukea omien vahvuuksiensa etsimisessä ja tulevaisuuden suunnittelussa," toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki.
"Kolmannes Suomen lukioista jättää pakollisen opintojen ohjauksen kurssin toteuttamatta tai käytännössä toteuttaa kurssin itseopiskeluna.
Samantyyppinen tilanne on monissa yläkouluissa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Nuoret jäävät tyhjän päälle ja se tulee varmasti yhteiskunnalle kalliiksi."
Opinto-ohjaaja on opiskelijalle tärkeä henkilö kouluyhteisössä opintojen etenemisen kannalta. Turhat keskeyttämiset nivelvaiheiden jälkeen, turhat välivuodet, väärät jatko-opintosuunnitelmat ja epätarkoituksenmukaiset kurssivalinnat saataisiin minimiin, mikäli jokaisessa oppilaitoksessa olisi riittävä määrä asiantuntevia ja päteviä opinto-ohjaajia. Opinto-ohjaajat onnistuvat työssään parhaiten tekemällä aktiivisesti yhteistyötä ryhmänohjaajien, aineenopettajien sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten muodostamissa moniammatillisissa tiimeissä.
Demarinuoret korostaa, että nuorten kasvattaminen sekä hyvinvoinnin ja tulevaisuuden uravalintojen tukeminen on koulutusjärjestelmämme keskeinen tarkoitus. Toimintasektorit ylittävä yhteistyö oppilaitoksen henkilökunnan välillä on paras tapa antaa kullekin opiskelijalle sopivimmat avaimet aikuisuuteen siirtyessä. Päätyminen väärälle alalle voi viedä opiskelumotivaation moneksi vuodeksi, mikä on kohtuuton taakka nuorelle ihmiselle, puhumattakaan sen yhteiskunnallisista kustannuksista.
Joka kahdeksas toisen asteen opiskelija ei tiedä, mistä saada asiantuntevaa tukea koulutuspolkuvalintoihinsa. Vaikka suomalainen opettajankoulutus onkin tasoltaan erinomaista, ovat opinto-ohjaajista monet suorittaneet vain aineenopettajan pätevyyden. Opinto-ohjaajan ammatti on erittäin vaativa.
Siinä tarvitaan monialaista näkökulmaa nuorten ohjaamiseksi mahdollisimman oikeaan suuntaan. Epäpäteviä henkilöitä ei saa valita näihin tehtäviin.
Opinto-ohjaajien täydennyskoulutus palvelee kaikkien oppilaiden ja opiskelijoiden etua, sillä koulutuksissa opinto-ohjaaja saa ajankohtaista tietoa muun muassa työmarkkina- ja opiskelupaikkatilanteesta. Demarinuoret vaatii valtiolta rohkeaa resursointia opetushenkilöstön lisäkoulutukseen.
Suomella ei ole varaa nuorisotyöttömyyteen!
16.09.2009 11.38
Kolmisensataa opiskelija- ja nuorisojärjestöjen edustajaa kokoontui tiistaina eduskuntatalon eteen luovuttamaan kansanedustajille yhteisen nuorisotyöttömyydestä tehdyn kannanottonsa. Samaan aikaan eduskunta kokoontui täysistuntoon, jossa käsiteltiin aiheeseen liittyvää välikysymystä. Tapahtumaa olivat organisoimassa mm. Suomen ammattiin opiskelevien liitto - SAKKI ry yhteistyössä SAK Nuorten kanssa sekä useat poliittiset nuorisojärjestöt.
Nuorisotyöttömyys on Suomessa kasvanut vuodessa yli 50 prosenttia, ja alueellisesti erot ovat suuria. Maaliskuussa työttömiä alle 25-vuotiaita oli koko maassa 29 000. Järjestöt vaativat välittömiä toimia, joilla turvataan nuorten toimeentulo. Monelle nuorelle kesätyö merkitsee elintärkeää tulonlähdettä. Nyt esimerkiksi rakentamisen ja teollisuuden kesätyöpaikkoja on karsittu mittavasti. Näin moni nuori uhkaa jäädä ilman ensimmäistä työelämäkontaktia, ja moni vastavalmistunut aloittaa opiskelun jälkeisen elämänsä työttömänä.
1990-luvun laman jälkeen työttömiksi jääneiden nuorten työllisyysaste on jäänyt pysyvästi alemmalle tasolle. Väestön ikääntyessä ja työvoiman supistuessa on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta tärkeää huolehtia työmarkkinoille tulevien nuorten työllistymisestä. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa ilmaistyötä harjoittelunimikkeen alla.
Nuorten hyvinvointiin investoiminen on yhteiskunnalle myös taloudellisesti kannattavaa, sillä pysyvästi työelämän ulkopuolelle jäänyt nuori tuottaa yhteiskunnalle huomattavia kuluja.




